O: cockerspanieli
Lähetetty: La Heinä 11, 2009 9:06 am
Olen nyt päättänyt Rock Onissa alkaa espanjanvesikoirien rinnalla kasvattamaan erittäin pienimuotoisesti cockerspanieleita, ja aloitan nyt yhdellä. Eli ostan Rock Oniin cockerspanielin, sukupuolella ei väliä. Koira saisi Rock Onista pysyvän kodin ja aktiivista kisautusta. Kisalajeinamme ovat nämä vähän virallisemmat lajit, koiratanssissa ja flyballissa emme tulisi kisaaamaan. Eli koira saisi aktiivista kisautusta agilityssä, maastoesteissä, näyttelyissä (kuvien mukaan tietysti, minulta ei niitä löydy joten pitää laittaa etsinnät aluilleen), metsäjäljessä, pelastuskoiralajeissa sekä spanielikokeissa. Lisäksi PK- puolelta suorittaisimme BH- kokeen.
Kisanäyttöä ainakin aluksi Siennalta, joka on ollut minulla maaliskuusta '09 ja joutunut kuukauden kisatauolle huhtikuussa kun uudistin Rock Onia. Rock Onin koiria on kisautettu kunnolla suurin piirtein touko-kesäkuusta, joten kisanäyttö ei ole kovin kummoista. Voin tietysti näyttää myös vanhan, jo lopettaneen kennelini Geewasin koirista kisanäytön, esim. Vilja. Samaten sivunäytön voit katsoa Siennalta, jonka sivuihin annoinkin aiemmin jo linkin. Koiran jalostuskäytöstä voimme keskustella, voit katsoa "kriteereitäni" jalostuskäyttöön käytettävältä koiralta tästä.
Eli miltäs kuulostaisi? :) Löytyisikö mulle jostain cockerspanielia piristämään perrolaumaa? Tuonteja en halua, mutta tietysti jos cockeria ei millään meinaa löytyä niin tuon sitten itse itselleni. Mielellään nuori koira, eikä paljoa kisattu. Kuvat olisivat plussaa, mutta niitä ei tietenkään aina voi antaa mukaan. Kuvia mulla ei siis ole valmiiksi itselläni.