- "Pennyroyal Bordercollies, lyhyemmin Pennyroyaliksi tai Pennyksi kutsuttu kennel perustettiin kesäkuussa 2012. Alusta alkaen tavoitteena on ollut kasvattaa vain ja ainoastaan bordercollieita, käyttölinjaisiin bordercollieihin erikoistuen. Siitä huolimatta ensimmäinen, 5. lokakuuta 2012 syntynyt A-pentueemme oli vahvasti näyttölinjainen. Ja sitä seuraavat B- ja C-pentueet sekalinjaisia. Kasvatuksen yritän pitää pienimuotoisena ja vanhemmilta edellytän vähintään paimennusvalionarvoa, mutta koitan pitää edellytyksenä myös toko- ja agilityvalionarvoa, sekä tulosta palveluskoirakokeesta. Pentueissa haluan risteyttää vanhoja, jo lähemmäs kymmenen vuotta sitten luotuja bordercollielinjoja, sekä uusia, vasta viime vuosina syntyneitä linjoja. Kuitenkaan suurempaa tavoitetta minulla ei ole kasvatuksen kanssa, sillä en usko voivani siihen paljoa rodun yleisyyden takia.
Pyrimme myös aktiivisesti järjestämään toimintaa koirille. Suosituimmat järjestämäni lajit ovat agility ja toko, mutta pyrimme järjestämään myös yhden palveluskoirakokeen, paimennuskokeen ja pelastuskoirakokeen vähintään kerran kuukaudessa."
Pennyroyalin kisatopic
[/size][/i]
7.3. Uuden ulkoasun myötä jatketaan!
