Ostetaan ranskanbulldoggi tai no kaksi
Lähetetty: Su Kesä 15, 2008 7:11 pm
Noniin, eli siis olen saanut taas inspiraation kennelin pitämisestä ja kenneli on kohta valmiina. Linkkiä en kuitenkaan teille kenneliin anna, yllä mainitusta syystä. Mutta siis, kennelin nimi on Nine's French ja se kasvattaa pääsääntöisesti ranskanbulldoggeja, mutta pari keskiaasianpaimenkoiraakin sieltä löytyy. Olen suunnitellut kennelistä pientä, eli jos lähdettäisiin aluksi 1 narttu ja 1 uros ranskiksesta ja katottas mihin se sitten siitä johtaa, niin olisin tosi happy! ;)
Kokemusta minulla on virtuaalikoirista jo noin 6 vuoden ajoilta, aikaisimmat on ihan hoitajan urilta ja vasta viimeiset pari vuotta olen kunnolla jaksanut perehtyä oman kennelin pitämiseen. Viimeisin kennelini Rimiann, on nyt toki valitettavasti kuollut. Uskon että "kuolinsyy" oli liian paljon koiria yhdellä rysäyksellä /: Mutta tällä kertaa olen oppinut läksyni, ja uskon tai toivon pystyväni pitämään koiramäärän pienenä = kenneli ei kuolisi vuoden sisällä.
Laittakaapas sitten myytäviä koiria esille, mutta varoitan koirille ei ole vielä kuvia, mutta lupahakemukset on jo kenneleille laitettu!
//narttu saatu, ja kennelin sivut ovat mainostuksissa :)