Cavapupseja syntynyt!

Ilmoita kennelissäsi syntyneestä pentueesta täällä.
Viuki
Syvällistä
Viestit: 636
Liittynyt: La Kesä 14, 2008 9:30 am

Cavapupseja syntynyt!

Viesti Kirjoittaja Viuki »

Avenaan olisi tarkoitus tulla tämän vuoden aikana kaksi pentuetta.

L-pentue
Avenan L-pentue syntyy touko-kesäkuussa. Pennut ovat väriltään blenheimejä sekä mahdollisesti tricoloureja. Pentueen pennut voivat saada korkeintaan yhden pienen pentueen elämänsä, ettei suku yleisty liikaa(emänemä EF Martha)!

Emänä tulee olemaan Avena Ei Juuri Järin Suuri eli tutummin Luna. Luna on Avenan ensimmäisestä pentueesta. Lunalla on pari SERTiä, sekä pisteitä koiratanssista(kilpailukalenteri ei ole ajantasalla). Luna on ollut Champion of Champions-näyttelyssä ainoana cavalierinä, ja selvisi 2. kierrokselle asti. Lunan isä kilpaili Veteran of Veterans-kilpailussa silloin, ja menestyikin hyvin.
Isä pentueessa olisi yhden SERTin saanut Ice Heart's Atlas. Atte on kisannut näyttelyiden lisäksi tokossa. Aten valitsin isäksi, sillä toivon sen luonteen periytyvän sen pennuille.

Tämän pentueen pennut voivat kilpailla Vaalean Kuiskauksen erikoiskilpailuissa heidän kasvateilleen, sillä Atte on sieltä kotoisin.
Pentujen nimet alkavat L-kirjaimella ja pennut saavat alkuliitteen Avena.

Varaukset:
Viuki, Avena, narttu

Pentue syntynyt!
Blenheim-narttu, Avena Lumikukka jää kotiin. Tricolour-uros, Avena Lilliputti etsii vielä kotia.

K-pentue
Heinäkuun tienoilla olisi aika toisen pentueemme. Pennut ovat väriltään ruby tai black&tan. Pentueen pennut voivat saada korkeintaan yhden pienen pentueen elämänsä, ettei suku yleisty liikaa(emänemä EF Martha)!

Emänä olisi sijoitusnarttumme Avena Ensimmäinen Kaiken Ottaa eli Sinna. Sinnalla on 5 sertiä ja kaksi vkumaa, ja se on kerännyt paljon pisteitä koiratanssista.
Isänä pentueessa toimii yhden SERTin napannut uroksemme Petit Ami of Bien Chien eli Ami. Ami on kisannut näyttelyiden lisäksi tokossa(kilpailukalenteri ei ole ajantasalla).

Nimet alkavat K-kirjaimella ja ne saavat alkuliitteen Avena.

Varaukset:
Viuki, Avena, uros?
marsu, Silver Paw's, b&t uros

Nimilista, punaiset varattu:

Avena Katti Kamala
Avena Kosmo Komea -Viuki
Avena Käpä Kätevä
Avena Kusti Kutina
Avena Kelju Ketale
Avena Kille Kilinä
Avena Kipa Kirpeä - marsu
Avena Kössi Kö..?
Avena Kylli Kylläinen
marsu
Syvällistä
Viestit: 691
Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 6:23 pm

Re: Cavapupseja syntynyt!

Viesti Kirjoittaja marsu »

Milloin suurinpiirtein loput vauvelit syntyvät? :D
When i feel that something is wrong
Then something is worth to fight for
Something to give, something to die for
It's just different way of living our life
Viuki
Syvällistä
Viestit: 636
Liittynyt: La Kesä 14, 2008 9:30 am

Re: Cavapupseja syntynyt!

Viesti Kirjoittaja Viuki »

marsu, Sinnan ja Amin pentuja odotetaan heinäkuulle.

Eikö kukaan todella halua pentua?
marsu
Syvällistä
Viestit: 691
Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 6:23 pm

Re: Cavapupseja syntynyt!

Viesti Kirjoittaja marsu »

joo tiedän,mutta lähinnä tarkoitin,etttä heinäkuun alkupolella, loppupuolella,keskellä?? Niin osaisi varautua ja vähän tehdä alustavasti sivuja ;)
When i feel that something is wrong
Then something is worth to fight for
Something to give, something to die for
It's just different way of living our life
marsu
Syvällistä
Viestit: 691
Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 6:23 pm

Re: Cavapupseja syntynyt!

Viesti Kirjoittaja marsu »

ylöspäin
When i feel that something is wrong
Then something is worth to fight for
Something to give, something to die for
It's just different way of living our life
Viuki
Syvällistä
Viestit: 636
Liittynyt: La Kesä 14, 2008 9:30 am

Re: Cavapupseja syntynyt!

Viesti Kirjoittaja Viuki »

Laskettuaika on 31.7, käväistiin juuri ultrassa ja kaksi pentua näkyi.
marsu
Syvällistä
Viestit: 691
Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 6:23 pm

Re: Cavapupseja syntynyt!

Viesti Kirjoittaja marsu »

okei kiitoksi tiedosta jään innolla odottelemaan
http://www.freewebs.com/hurrikans/
käväiseppäs ihan piruttain kysymässä kanitsulta haluaisiko hän cavalier pentua(olen yhteistyössä hänen kanssa)
When i feel that something is wrong
Then something is worth to fight for
Something to give, something to die for
It's just different way of living our life
Tuohimopsi
Vuohenruokaa
Viestit: 1985
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2008 4:37 pm
Paikkakunta: Kannus

Re: Cavapupseja syntynyt!

Viesti Kirjoittaja Tuohimopsi »

.
Vuoden omaperäisin nimimerkki 2012
marsu
Syvällistä
Viestit: 691
Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 6:23 pm

Re: Cavapupseja syntynyt!

Viesti Kirjoittaja marsu »

uppista
onkos pennut syntyneet?
Viitsitkö linkittää Amin ja sinnan sivut?
When i feel that something is wrong
Then something is worth to fight for
Something to give, something to die for
It's just different way of living our life
Viuki
Syvällistä
Viestit: 636
Liittynyt: La Kesä 14, 2008 9:30 am

Re: Cavapupseja syntynyt!

Viesti Kirjoittaja Viuki »

Laitan tähän linkit :)

Sinna
Ami
marsu
Syvällistä
Viestit: 691
Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 6:23 pm

Re: Cavapupseja syntynyt!

Viesti Kirjoittaja marsu »

http://www.freewebs.com/ssilvers/zippo.htm
tuossa on sivut pitää vielä täyddentää sukutaulu ja hommata kuvat. Kutsuma nimi varmaan vaihtuu Dani ksi tai Zorro ksi
When i feel that something is wrong
Then something is worth to fight for
Something to give, something to die for
It's just different way of living our life
kiz
Epätoivoinen katse
Viestit: 460
Liittynyt: Su Loka 12, 2008 8:00 am
Paikkakunta: Kontiolahti

Re: Cavapupseja syntynyt!

Viesti Kirjoittaja kiz »

Heips!
Onko tuo Avena Lilliputti jo löytänyt itselleen kodin? Olisin nimittäin erittäin kiinnostunut pojasta. <3
You say you hate me, I just love you more,
You don't want me, I just want you more.
Viuki
Syvällistä
Viestit: 636
Liittynyt: La Kesä 14, 2008 9:30 am

Re: Cavapupseja syntynyt!

Viesti Kirjoittaja Viuki »

kiz kirjoitti:Heips!
Onko tuo Avena Lilliputti jo löytänyt itselleen kodin? Olisin nimittäin erittäin kiinnostunut pojasta. <3
Lilliputti ei ole löytänyt kotia. Millaiseen kotiin pääsisi?
kiz
Epätoivoinen katse
Viestit: 460
Liittynyt: Su Loka 12, 2008 8:00 am
Paikkakunta: Kontiolahti

Re: Cavapupseja syntynyt!

Viesti Kirjoittaja kiz »

Olen vasta aloittelemassa virtuaalikennel-touhuja, ja minulla on kennelkin vasta tulossa, mutta olisi mahtavaa, jos saisin tämän herran sinne kahden muun cavalier herran seuraksi (lisää cavaliereja on kyllä tulossa)! Virtuaalikennelilläni ei vielä ole valmiita sivuja, mutta kaikki tekstit ym. ovat valmiina tiedostoina odottamassa koneellani. Mutta väliaikaiset sivut voisin vaikka jo väsätä herralle, tai sitten laittaa sinulta tämän palleroisen varaukseen odottelemaan sitä, että se pääsisi omaan kotiinsa. :)

Aloittelin virtuaalikennel harrastuksen tässä parisen kuukautta sitten, jolloin päätin vaihtaa virtuaalitallista virtuaalikenneliin. Virtuaalitalli-touhuja olen harrastanut liki 5 vuotta, joten touhu olisi minulle suht tuttua. :)

Koira saisi ensinnäkin lopullisen, huolehtivan ja rakastavan kodin. Aikoisimme harrastaa ainakin näyttelyitä sekä mahdollisesti myös tokoa ja agilityä. Jalostustakin olisi herralle luvassa. (: Olisin mielettömän onnellinen, jos saisin tämän koiran tulevaan kenneliini, koska jostainhan se on minunkin aloitettava tämä harrastus. ;D Toivottavasti ymmärrät.

Ja toivon ihan mielettömästi, että juuri minä saisin tämän pojan mukaani, koska ihastuin häneen täysin! Lisää pojan tulevaisuudesta kerron mielelläni, jos haluat vain kuulla. :) Virtuaalimaailma suorastaan huutaa cavalierien puutteessa, joten olisi kiva, jos saisin hänet menestymään ja jatkamaan sukua omaan, valmistuvaan kenneliini. Kiitoksia jo etukäteen!
Nyt jään innoissani odottelemaan vastaustasi. :)
You say you hate me, I just love you more,
You don't want me, I just want you more.
Viuki
Syvällistä
Viestit: 636
Liittynyt: La Kesä 14, 2008 9:30 am

Re: Cavapupseja syntynyt!

Viesti Kirjoittaja Viuki »

Aiotteko kisata paljonkin? Missä lajeissa?
Mikäli aiot käyttää jalostukseen, niin korkeintaan kolmen pennun pentue. Pennut eivät mielellään enää saisi lisää pentuja, sillä Marthan suku on jo nyt aivan liian yleinen. Paras olisi, mikäli Lilliputtia ei käytettäisi ollenkaan jalostukseen, mutta mikäli välttämättä haluat, niin pieni pentue olisi mahdollinen.
Vastaa Viestiin