Myhkän samojedinkoirat
- Kelmi
- Ei riitä.
- Viestit: 337
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:53 am
- Paikkakunta: Joensuu
Myhkän samojedinkoirat
- Aivan, viimeinkin on (lähes) kaikki valmista! Tervetuloa tutustumaan tai vierailemaan jo ennestään tuttuun Myhkään!
Myhkähän aloitti aprillipäivänä 2005 toimintansa, mukana olivat silloin pelkästään samojedinkoirat. Myöhemmin aloin kuitenkin kiinnostua myös amerikanakitoista ja chow choweista, joten tälläisiakin kasvatusrotuja on kokeiltu - kumpaakin rotua syntyi ruhtinaalliset yksi pentue. Nyt mukana ovat vain ja ainoastaan samojedinkoirat, mutta mitä kummaa! Joukkoa piristää myös kaksi hieman pienempää valkoturkkia - nimittäin japaninpystykorvat Heta ja Rodi. Rodi kotiutui meille vasta tämän kuun alkupuolella, jotenka sillä ei ole keretty kisata. Heta taas kerkesi jo kesällä tutustua hieman kisaamisen makuun, mutta jäi muiden koirien kera tauolle. Nyt, viiden kuukauden jälkeen, Myhkä on taas tällä ilostuttamassa ja vihastuttamassa teitä. Olkaa hyvä, rakkaat lapset ja astukaa sisään sammareiden maailmaan.
Uskallatko astua pidemmälle?
- Kelmi sekä valkoinen lauma: Hilla, Oiva, Velmu, Heta ja Rodi

'saan sut mua haluamaan'
palailemassa takaisin virtuaalitouhujen ääreen :---)

-
nalle
- Niska jäykkä kuin Chuck Norrisin hauislihakset
- Viestit: 516
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 11:11 am
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Myhkän samojedinkoirat
Voi jumala auta nyt. Kerään seuraavat 102938485737miljoonaa vuotta silmiä lattialta!!!
TOI ULKOASU, LUOJA. Kaikki näyttää vaan niin hyvältä yhessä <3

team Maikerin- partacolliet :>TAUKO
- Eros
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5093
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:11 am
- Paikkakunta: Stadi
- Viesti:
Re: Myhkän samojedinkoirat
VAU. Eipä tartte muuta sanoa. ;DD
-
Niia
- Le-ppä-ker-ttu
- Viestit: 148
- Liittynyt: Pe Kesä 20, 2008 1:44 pm
Re: Myhkän samojedinkoirat
Kivan näköinen ulkoasu, mutta harmillista kyllä se ei toimi oikein. Tekstit heittää ihan oikeaan reunaan. :(
- Snoe
- Niska jäykkä kuin Chuck Norrisin hauislihakset
- Viestit: 573
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 4:38 pm
- Paikkakunta: Oulu
- Sid
- Nakkisotilas
- Viestit: 299
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:12 am
Re: Myhkän samojedinkoirat
Toi ulkoasun toimimattomuus IE:llä johtuu siitä, että Kelmi on muokkaillut koodia, mutta muokannut samat jutut tohon ie.css -tiedostoon, joka on nimenomaan sitä varten, että sinne saa määrittää IE:lle omat määrittelyt, jotta toimii oikein. Tuolta ie.css -tiedostosta pitäisi siis käydä mulkkaamassa tota oikean tekstin välistystä vasemmalta, ainakin kun näin silmämääräisesti katselin ;)
//Mikähän resoluutio Heidillä on? Tuo ei toimi oikein nimittäin 800x600 resoluutiolla tai pienemmillä (1024x768 on pienin, joka toimi noista resoluutiovaihtoehdoista mitä mulla on). Muuten en osaa sanoa mitään, ainakin oman "testisivuni" tarkistin ton tuliketun eri versioilla, ja kaikilla kyllä toimi :o

kiss my eyes and lay me to sleep
- Kirsi
- Höpsö veitikka
- Viestit: 8917
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 5:40 pm
- Paikkakunta: Lahti
Re: Myhkän samojedinkoirat
Täytyy komppia Erosta :D Eipä tuosta muuta osaa sanoa. Myhkää on kaivattu! Mutta joo, tulin lähinnä ilmoittamaan, että mulla toimii täydellisesti. Selaimena Opera ja reso 1280x800.Eros kirjoitti:VAU. Eipä tartte muuta sanoa. ;DD
- Kemppu
- Söi navetan kaksi nautaa
- Viestit: 1141
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 3:13 pm
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Myhkän samojedinkoirat
VAU :'D ei tästä oikeesti muuta voikkaan sanoa xd
-
Heidi
- Le-ppä-ker-ttu
- Viestit: 148
- Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 10:11 am
Re: Myhkän samojedinkoirat
Pikapika.
Ulkoasu on tosi kiva, väreiltään ja kokonaisuudeltaan, kuten Sidin tekemät aina. Mutta mullakaan ei toimi kunnolla. Käytössä tulikettu, mm. vaihtuvan kuvan vieressä olevat tekstit menee yli, sivujen teksti heittää toiseen laitaan myös. Muuten taisi toimia ihan oikein (:
Ja pakko se on tähän viel laittaa, VAU, kyl se Sid osaa!

Pitkätauko.
-
Pilvi
- Analysaattori
- Viestit: 2951
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 3:36 pm
Re: Myhkän samojedinkoirat
Voivoi Kelmi kun sä aina yllätät, odotin jotain tavallista mutta taas sait mut haukkomaan henkeä. Operalla toimii ihan hyvin, mitä nyt suurentelee vähän fontteja (ajankohtaista-laatikko, ainakin verrattuna MF:n näkymään). ja mamin mussukat kertaa kolme on päässyt vaihtuviin kuviin (pakko kehua itseä kuinka söpö tuo mummon ja Elkkupelkun pusukuva on <3). Mutta, hienoa työtä. :D

-
Mona
- Kriisissä
- Viestit: 871
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 4:51 pm
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Myhkän samojedinkoirat
Minä en kyllä valitettavasti ole ihan "WAU" :D.
Ensinnäkin, tuo tervetuloa-kuva vähän tökkii. Kuvat olisivat voineet olla terävämpiä ja aiheeltaan vähän eläväisempi. Tuo isompi kuva, jossa on pentu, on mielestäni liian tumma ja ahdas. Tekstit ovat vähän hajanaisesti, niiden sijoittelu olisi voinut olla parempi.
Itse ulkoasu on aivan liian täynnä. Jos tuo ruskea palkki otettaisiin kokonaan pois, se olisi paljon kauniimpi ja valoisampi. Nyt ei oikein tiedä, minne keskittäisi katseen. Vaihtuva kuva on "siisti idea", mutta käytännössä tylsä ja vain hidastaa selaamista. Sivussa olevat koristekuvat sen sijaan ovat oikein hyvin sijoitettu ja valittu. Tui pattern-tausta on myös mieleeni, se on riittävän läpinäkyvä ja jotenkin harmoninen.
Otsikko on ihan kiva, mutta sitä piti aluksi etsimällä etsiä (lue = silmät eivät löytäneet ylänurkkaan). Fonttikoko voisi olla aavistuksen suurempi. Kirjaimet myös näyttävät ärsyttävän sumuisilta. Otsikon takana oleva koriste taas toimii erittäin hyvin. Linkit ovat ihan jees, mutta mielestäni "Muuta"- ja "Koirat"-linkkien välissä on liikaa tilaa. Hover-tilassa taakse ilmestyvä punainen on mielestäni liian tumma ja räikeä, se olisi voinut olla sävyltään sama kuin "Myhkän"-sanassa.
Joka sivulla olevat lainaukset ovat mielestäni ihan huippuhauska idea! Ne olisi vain voitu joillain sivuilla sijoittaa koristekuvien yläpuolelle tai väliin, nimittäin ainakin kennelinfo-sivulla se jää todella alas. Koirilla on kivat sivut, ja muutenkin tekstiä on kunnioitettava määrä. Tosin tämmöinen laiska(hko) lukija ei edes jaksanut aloittaa ;D.
Ps. Tuo englanninkielinen teksti copyright-sivulla vähän kusee, kannattaisi tarkistuttaa se jollain ;).

SUSILAPSI.NET
Living on Elm Street.
Kingdom of Devonia.
Living on Elm Street.
Kingdom of Devonia.
-
noel
- Lassien tassuhiki
- Viestit: 3477
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 7:13 pm
Re: Myhkän samojedinkoirat
Olenhan mä taitanut jo mesessä tätä hehkuttaa vaikka kuinka monta kertaa, mutta ihan törkeän upea ulkoasu! Hienoin ulkoasu pitkään aikaan mitä olen nähnyt, hyvää työtä, Sid! Rakastuin ensin tuohon "Step in!"-nappulaan, mutta sen takana on vielä vaikka kuinka ihania juttuja. Leiska on ihanan värinen, vaikka harmaa valtaakin siinä aika paljon, se ei tee siitä rumaa ja masentavaa. Linkit ovat tosi hauskat, tykkään tuollaisista tosi paljon. Ihana tuo kuva, joka muuttuu koko ajan. Tinkahan se sieltä pilkistää :D.
muttahei, tällainen pikapikakomma.
edit// Muttah, menee aika paljon tekstit tuonne oikealle..

Fanni
- Nostaa rautaa
- Viestit: 963
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 8:17 am
- Viesti:
Re: Myhkän samojedinkoirat
Pikakomma :')
Mullekkaan ei tullut ihan sellanen WAU, mutta melkein kyllä^^. Tervetuloa- kyltistä tykkään, se sopii hyvin itse ulkoasun tyyliin. Ulkoasu on myös todella kiva, siitä saa asiallisen kuvan ja se erottuu mielestäni massasta. Tuon ruskean osan tekstit ja kuva voisivat olla vähän keskemmällä, koska kuvia löytyy vain vasemmalta puolelta, olisi ruskean alueen kuva voinut vaihtoehtoisesti olla oikealla puolella. Tällä hetkellä oikealle puolelle jää liikaa tyhjää.
Värit sopivat täydellisesti yhteen, erityisesti tykkään siitä, että alemmat "pienemmät" otsikot ovat punaisella. Tekstiä löytyy kivasti joka sivulta. Koirat- sivuun ihastuin täysin, nuo linkit, mistä koirien sivuille pääsee, ovat aivan ihanat <3. Kokonaisuudeksi sivuista antaisin jotain 9 ja 9 puolen väliltä.
Sori kun tää jäi näin lyhyeksi..

- And you thought the world might end if you just looked the other way
-
Anri
- Syvällistä
- Viestit: 630
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:37 am
- Paikkakunta: Rovaniemi
Re: Myhkän samojedinkoirat
Tämmöstä pientä ja mukavaa kirjottelen. VOI HERRAKIESUS! Aivan ihana tuo ulkoasu! Koirat sivulla nuo pikkukuvat on hauskat ja koirien sivut ovat siistit ja selkeät. Koristekuvat ovat kivasti tuossa reunassa, en vielä ole törmännyt kehenkään jossa olisi tuollaiset. Nuo lainaukset ovat myös persoonallisia ja kivoja. Tekstit ovat hyvin kirjoitettuja eikä niissä ollut virheitä, mitä nyt näin nopeaa selasin. Oikein virallisen, mutta huumorintajuisen sivustosta olet tehnyt.Ja tietenkin iso plussa kun Deattankin on linkkilistalle päässyt ;DD
- Kelmi
- Ei riitä.
- Viestit: 337
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:53 am
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Myhkän samojedinkoirat
Kiitos kaikille palautteesta! Pyrin korjaamaan mahdollisia virheitä sivuilta pois ja tarkistuttamaan nuo Englannin kieliset tekstit (vaikka täällä turrilassa jo kerran laitoin englantiapua-topiikkiin, sillä joku ystävällinen tarkasti nuo). Muutenkin pyrin korjailemaan aina teidän ehdotuksien mukaan ulkoasua ja sisältöä niin paljon, kuin mahdollista.
Vaihdan myös tuon ie:n tyylitiedoston takaisin oikeaksi, tuli vähän kiire korjailla sitä kun älysin vasta topiikin laittamisen jälkeen, että enhän mie sitä vielä ole muokannut. :D Jos joku haluaisi näyttää Print Screenin avulla, miten tuo teksti kusaisee oikealle, itselläni (1152 x 865 resoluutio, MF3) toimii hyvin?
Kiitos vielä kerran hurjasti palautteesta, vieläkin saa antaa lisää! :)
edit: Hyvä kun Anri muistutit, unohdin kokonaan tehdä linkkilistan! Pitääpä tässä illan mittaan sitäkin ruveta tekemään.