O: kanakoira

Virtuaalikoirien myynti- ja ostopaikka.
whisperer
Nakkisotilas
Viestit: 255
Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 12:50 pm

O: kanakoira

Viesti Kirjoittaja whisperer »

Vaikka Vaaleassa Kuiskauksessa on tälläkin hetkellä lukuisia myytäviä koiria, olemme ostamassa yhden uuden.

Tarvitsemme kanakoiran täyttämään eläkkeelle siirtyneen jättämää aukkoa. Sukupuolella tai iällä ei juurikaan ole merkitystä. Hyvä suku on tietysti eduksi, mutta ei mitenkään välttämätöntä.
Tällä kertaa emme halua punaista irlanninsetteriä, vaan jotain muuta. Rotuvaihtoehtoina ovat:
gordoninsetteri
englanninsetteri
pitkäkarvainen saksanseisoja
pitkäkarvainen weimarinseisoja
pieni- tai iso münsterinseisoja

Kuten jo mainitsinkin, koira menisi Vaaleaan Kuiskaukseen kisamaan vaihtelevalla aktiivisuudella kanakoirakokeisiin ja ehkä pelastuskoira- ja palveluskoirakokeisiin. Lisäksi luvassa on myös näyttelyitä, mutta kuvista riippuen menestys voi jäädä heikommaksikin. Kisanäyttönä voisi toimia Nuuskuttajan Merimysteeri.
Koiran olisi tarkoitus asua Kuiskauksessa niin pitkään kuin paikka pysyy pystyssä. En siis mene lupaamaan aivan elinikäistä kotia, sillä eihän sitä koskaan tiedä, milloin tämäkin harrastus jää taakse.
Jälkeläisiä koiralle ei luultavasti tulisi, mutta ainahan tästäkin voidaan keskustella kasvattajan kanssa.
Vaalea Kuiskaus
- ja erityisesti sen myytävät koirat, hevoset ja muut eläimet.
whisperer
Nakkisotilas
Viestit: 255
Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 12:50 pm

Re: O: kanakoira

Viesti Kirjoittaja whisperer »

Eikö kellään ole kyseisten rotujen edustajia...?
Vaalea Kuiskaus
- ja erityisesti sen myytävät koirat, hevoset ja muut eläimet.
Susityttö
Höpsö veitikka
Viestit: 5298
Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm

Re: O: kanakoira

Viesti Kirjoittaja Susityttö »

Ei kelpaisi lyhytkarvainen saksanseisoja? Minulta olisi mahdollista saada kuvat mukaan (:
whisperer
Nakkisotilas
Viestit: 255
Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 12:50 pm

Re: O: kanakoira

Viesti Kirjoittaja whisperer »

Voisihan sitä ainakin vilkaista. Rotu ei kyllä ole lyhytkarvaisena aivan suosikkieni kärjessä, mutta ehkä se ei haittaisi, jos koira muutenvaikuttaa mukavalta :)
Vaalea Kuiskaus
- ja erityisesti sen myytävät koirat, hevoset ja muut eläimet.
-Milla-
Kriisissä
Viestit: 861
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 7:16 am

Re: O: kanakoira

Viesti Kirjoittaja -Milla- »

Mä oon suunnittelemassa justiinsa pointteri ja pk.weimari pentuetta. Pointterit tulis varmaan loka/marraskuulle ja weimarit sitten marras/joulu. Eli vähän joutuis odottamaan. Mutta yleisesti ottaen kaikki noi sun mainitsemat rodut on enemmän tai vähemmän harvinaisia. Esim. Mulla on ainoat virtuaalimaailman pk.weimarit ja lk:takin löytyy mun käsittääkseni vain yksi...
Susityttö
Höpsö veitikka
Viestit: 5298
Liittynyt: La Kesä 14, 2008 8:56 pm

Re: O: kanakoira

Viesti Kirjoittaja Susityttö »

21.05.06 syntyi Jääkyyneleeseen C-pentue jossa oli viisi pentua eli pennut ovat IRL ikääntymisellä ensi toukokuussa kolme vuotiaita. C-pennuista on ilman kotia taas kolme. Näistä ei kenestäkään ole oikeastaan kanakoirakokeisiin kaveria kun on jo niin pitkälle kisattu mutta näyttelempä nyt kuitenkin nämä kolme (:

Ciljalla on kaksi 1.tulosta kanakoirakokeitten voi:sta [toinen].
Calla on yhtä 1. tulosta vaille kanakoirakokeista valio, toki ne näyttelytulokset tarvittaisiin jos ne kuvat olisi. SERTF saatiin juuri.
Keni on ainut jolla ei ole mitään tuloksia kanakoirakokeitten voittaja-luokasta joten se olisi oikeastaan ainut "hyvä" kaveri kanakoirakokeisiin.

Täältä on yhdet kuvat varattu ja täältä löytyy kahdet vapaat kuvat (:
whisperer
Nakkisotilas
Viestit: 255
Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 12:50 pm

Re: O: kanakoira

Viesti Kirjoittaja whisperer »

-Milla-, odottaminen ei kyllä haittaisi lainkaan, kuvien etsimisessäkin menee kyllä tovi. Mainitsemani rodut ovat todella harvinaisia, mutta ehkä se onkin osasyy, miksi näitä rotuja Kuiskaukseen haluaisimme.
// Olisimme kiinnostuneita pitkäkarvaisesta weimarista, joten voitko ilmoittaa kun pentuja on mahdollisus saada? Sukupuolesta emme vielä tiedä, riippuu kummalle saamme luvat kuviin. Sijoituspentukin kyllä kiinnostaisi, mutta en ole varma hyväksytko Kuiskauksta sijoituspennun kodiksi.
Jaksamme kyllä jouluun odottaa hyvinkin, mutta kuvalupakyselyitä jo laitoin muutaman.

Susityttö, koirat tosiaan ovat hieman kisattuja kanakoirakokeita ajatellen, joten taidamme päätyä weimareihin tällä kertaa. Kiitos kuitenkin tarjouksesta :)
Vaalea Kuiskaus
- ja erityisesti sen myytävät koirat, hevoset ja muut eläimet.
whisperer
Nakkisotilas
Viestit: 255
Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 12:50 pm

Re: O: kanakoira

Viesti Kirjoittaja whisperer »

-Milla- ...? Onko meillä mahdollisuuksia saada pentua?
Vaalea Kuiskaus
- ja erityisesti sen myytävät koirat, hevoset ja muut eläimet.
-Milla-
Kriisissä
Viestit: 861
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 7:16 am

Re: O: kanakoira

Viesti Kirjoittaja -Milla- »

Mun on pitänyt jo pitkän aikaa tehdä pointteri topiikki mutta se on jäänyt. Kokeilen väsäämään sen piakkoin, jos ei pointtereille ole kiinnostusta niin sitten pk.weimarit tulee eka. Ensisijaisesti oon kuitenkin suunnitellu pointtereita ekaksi.
Vastaa Viestiin