O: suomenpystykorvauros
-
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1980
- Liittynyt: To Tammi 15, 2009 7:52 am
O: suomenpystykorvauros
Suomenpystykorvainnostus yltyi liian suureksi, ja päätin nyt havitella tällaista luokseni Sudenyöhön, jossa se saisi elinikäisen kodin. Koira voi olla jo myös kisattu, mutta mieluusti alottaisin joko puhtaalta pöydältä. Ikähaarukka on mikä tahansa, jokaisen myynnissä olevan koiran saa näyttää ja esitellä. Pystyn tarjoamaan tällä hetkellä vain yhdelle koiralle kodin, joten olisi mukavaa, jos voisit esitelällä koiraa hieman tarkemmin. Onnistuin hankkimaan muutamat hyvät uroskoiran kuvatkin, vaihtoehtona tämän tai tämän koiran kuvat. Molemmat taitavat olla AVO-ikäisiä, mutta varmaksi en mene.
Pääasiassa kisaisimme näyttelyissä, mejä:ssä, haukkukokeissa, sekä muutamissa muissa lajeissa, johon suomenpystykorvat soveltuvat. Huimaa kisaustahtia en voi luvata, mutta mukavalla tahdilla edettäisiin pyrkien tavoitteisiimme. BH-koe käydään myös suorittamassa pikimmiten. Mejässä se pääsisi kisaamaan Majan rinnalla, ja haukkukokeissa pyrimme kyllä valioitumaan, se on pystykorvien ominta alaa. Saatamme vierailla myös agility- ja tokokisoissa keräämässä kisamenestystä. Kisanäyttönä ensimmäinen ja tällä hetkellä ainut koirani siperianhuskynarttu Nanook, jolle olen saanut lyhyessä ajassa hyviä tuloksia. Sieltä voi katsoa hieman suuntaa antavaa kisausnäyttöä. Syksyllä on tulossa toinen siperianhusky, mutta aikaa riittäisi mainiosti pystykorvapojallekin. Vapaamuotoista ilmoitusta myytävistä koirista siis kehiin.
Kasvattajat huom. Tänne voi ilmoittaa myös suunnitteilla olevista suomenpystykorvapentueista!
/Jos olet halukas tuomaan suomenpystykorvan, sekin käy. Ilmoittele, niin annan enemmän tietoja.

Don’t break a writer’s heart and think ink won’t spill.
-
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1980
- Liittynyt: To Tammi 15, 2009 7:52 am
Re: O: suomenpystykorvauros
Uusi ilmoitus: voit nyt myös tuoda halutessasi minulle koiran. Kerro siitä, niin annan sinulle tarvittavat tiedot.
//Sopii minulle Milou (: Laitan kohta vähän tietoja.
//Sopii minulle Milou (: Laitan kohta vähän tietoja.
Don’t break a writer’s heart and think ink won’t spill.
-
- Le-ppä-ker-ttu
- Viestit: 110
- Liittynyt: La Marras 29, 2008 10:34 pm
Re: O: suomenpystykorvauros
minä voisin huvikseni käydä kiertää eurooppaa ja tuoda sinulle :) (vaikka jo tänään)
MISS YOU
-
- Alkupalat
- Viestit: 27
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 11:04 pm
Re: O: suomenpystykorvauros
Minulla olisi yksi pystis narttu, oma kasvattini. Valioluokan Boris, s. 23. maaliskuuta 2008, ei kisattu. Otappa yhteyttä jos kiinnostaa :)
-
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1980
- Liittynyt: To Tammi 15, 2009 7:52 am
Re: O: suomenpystykorvauros
Valioluokan Boris kyllä voisi minua kovastikin kiinnostaa! Eli Sudenyöhön tulisi ainakin väliaikaisesti, luultavasti perustan jossakin vaiheessa suomenpystykorvia kasvattavan kennelin. Siihen asti saa majailla Sudenyössä.
Don’t break a writer’s heart and think ink won’t spill.
-
- Alkupalat
- Viestit: 27
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 11:04 pm
Re: O: suomenpystykorvauros
Kiva :) Elikkä täältä löytyy tietoja Boriksesta. Emänä on Ryijypellon Likka-Pöpö ja isänä Alsatian's Jeremias.
-
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1980
- Liittynyt: To Tammi 15, 2009 7:52 am
Re: O: suomenpystykorvauros
Aah, upeat vanhemmat, ja hienosti menestyneet sisarukset! Tulee meille päin ehdottomasti, teen sivut huomenna. Olisiko kasvattajalla halua päättää, kumman koiran kuvat tulevat käyttöön? Jollei, niin otan ehkä nuo ensimmäisen koiran kuvat. Ja kisaamisen aloitan mahdollisimman pian.
Don’t break a writer’s heart and think ink won’t spill.
-
- Alkupalat
- Viestit: 27
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 11:04 pm
Re: O: suomenpystykorvauros
Kiva, että Boris sai kodin :) Uskon että kisaat ja huolehdit siitä hyvin, olisi kyllä mukava kuulla kuulumisia aina välillä Valioluokan vieraskirjaan, yksärillä täällä tai sähköpostitse. Kuvat saat päättää itse :)
-
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1795
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:29 pm
- Viesti:
Re: O: suomenpystykorvauros
No voi skäpölskpöö, mulla olisi ollut kasvatti myynnissä :'D Ota sekin? x)
Reika Shibas - Ice Cubes - Taikatunturin - Sananlaskun - Der Meister - Cincuenta Rayo - koirakoti Bielke - of Blue Dreamcast
Haukkukoeliitto & Laikayhdistys
2.2.2016
Haukkukoeliitto & Laikayhdistys
2.2.2016
-
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1980
- Liittynyt: To Tammi 15, 2009 7:52 am
Re: O: suomenpystykorvauros
Jacya, kerrohan minkälainen, voisin melkein ottaakin, ei kaksi uutta koiraa niin iso asia ole. Pistä vähän esittelyä, niin katsotaan <3
//Ei sulta Jacya löytyisi narttusuoppia?
//Ei sulta Jacya löytyisi narttusuoppia?
Don’t break a writer’s heart and think ink won’t spill.
-
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1795
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:29 pm
- Viesti:
Re: O: suomenpystykorvauros
Juu, eli siis omasta kasvatistani kyse, ja sukupuoleen on mahdollisuus vaikuttaa, kuten myös sitten nimeen. :> Nimen tulee olla a-kirjaimella alkava.
Vanhempiinkin on hyvä tutustua, elikäs pennun emä, Hillaliinan Amanda, on valio metsäjäljessä kuin myös haukkukokeissa ja näyttelyissäkin muotovalion arvo on, tosin vahvistamaton. Amaan voit tutustua täällä. :>
Pennun isä on evm-sukuinen uros, eli sukua ei löydy netistä. Uros on nimeltään Piquant's Aika Poika aka Poju. Poju on valioitunut mejässä ja haukkukokeissa ollaan valionarvosta enää yhden ykköstuloksen päässä. Näyttelyisä tämä turri on pärjännyt ihan mukavasti.
Ja molemmat vanhemmat ovat suorittaneet BH-kokeen täysin pistein.
Ja tota ööö.. Pentuesisaruksiinkin voit tutustua, täällä ovat Piquantin Ajattelevan Auliksen sivut ja täällä ovat Piquantin Arka Aliisan sivut. :>
Eipä kai sitten muuta :'D
Vanhempiinkin on hyvä tutustua, elikäs pennun emä, Hillaliinan Amanda, on valio metsäjäljessä kuin myös haukkukokeissa ja näyttelyissäkin muotovalion arvo on, tosin vahvistamaton. Amaan voit tutustua täällä. :>
Pennun isä on evm-sukuinen uros, eli sukua ei löydy netistä. Uros on nimeltään Piquant's Aika Poika aka Poju. Poju on valioitunut mejässä ja haukkukokeissa ollaan valionarvosta enää yhden ykköstuloksen päässä. Näyttelyisä tämä turri on pärjännyt ihan mukavasti.
Ja molemmat vanhemmat ovat suorittaneet BH-kokeen täysin pistein.
Ja tota ööö.. Pentuesisaruksiinkin voit tutustua, täällä ovat Piquantin Ajattelevan Auliksen sivut ja täällä ovat Piquantin Arka Aliisan sivut. :>
Eipä kai sitten muuta :'D
Reika Shibas - Ice Cubes - Taikatunturin - Sananlaskun - Der Meister - Cincuenta Rayo - koirakoti Bielke - of Blue Dreamcast
Haukkukoeliitto & Laikayhdistys
2.2.2016
Haukkukoeliitto & Laikayhdistys
2.2.2016
-
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1980
- Liittynyt: To Tammi 15, 2009 7:52 am
Re: O: suomenpystykorvauros
Voisin olla tuostakin kiinnostunut, teen ensin sivut Valioluokan Borikselle kun ehdin, ja sitten mietin, ottaisinko sinun tarjoamasi koiran. Ja jos otan, niin sitten nimi ja sukupuoli vaihtoon :> Katsotaan!
Don’t break a writer’s heart and think ink won’t spill.
-
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1795
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:29 pm
- Viesti:
Re: O: suomenpystykorvauros
Oolrait ;>