Nyt on vaan niin ettei ole pitkään aikaan maistunut tuo toisen kennelini Southcastin pito. Vaikka se onkin ensimmäinen kennelini ja ollut nelisen vuotta jo pystyssä, toisesta kennelistäni on jotenkin väistämättä tullut rakkaampi. En nyt ole ihan vielä loppuun asti funtsinut tätä lopettamista, mutta olen siitä melko varma ja kaikki tapahtuu nyt suht kivuttomasti.
Muutama koirakko olisi siis SCstä myynnissä. Loput koirista ovat niin vanhoja jo, ettei niitä kehtaa kellekään enää myydä. Pidän kolme koiraa itselläni.
Lagotto n. vNLW-06 Metsämiehen Kesän Kaipaus. Ikääntymissysteemini (3kk = 1v) mukaan 8,6 vuoden ikäinen narttu. Pihla on keksitty ja sillä on yksi pentue takanaan, jossa neljä pentua (löytyy pentuesivulta). Pihla on uskollinen, sosiaalinen ja rohkea koira. Kuvat ja luonne mukaan copyrightein!
Lagotto n. Himlen Lilla My. Malla ei ole minulla kauaa ollutkaan, sen näkee puuttuvasta luonteesta ja melko tyhjästä kisakalenterista. Malla on myös suhteellisen nuori, alle 5-vuotias (4,7 tarkalleen ottaen). Kuvaa ei saa mukaan.
Brasilianterrieri n. Jerakinan Kaunein Suudelma. Lotta on ainoa brassini tällä hetkellä. Brasseille on melko vaikea löytää kuvia, kun se ei ole kovin yleinen rotu, mutta niiden määrä on kyllä lisääntynyt Suomessa ja muutamien kasvattajien sivuja netistä löytyykin. Lotan kanssa ollaan ainakin kovasti yritetty harrastaa agilityä ja TOKOa. Agissa Lotta kilpailee nyt luokassa MIDI II ja TOKOssa AVOssa. Lotta on melko vanhus (9,1 vuotta), mutta häntä voi halutessa nuorentaa hieman. Lotta on keksitty. Kuvat ei tule mukaan, luonne tulee.
Kaikki nämä koirat kaipaavat aktiivista kotia, jossa koiralle asetetaan tavoitteita. Jos olet kiinnostunut, ilmoita samalla millaiseen käyttöön koira tulisi (mitä lajeja harrastaisitte, pelkäksi hoitokoiraksi tms.) ja sivu- ja kilpailunäyttö. :) Toivottavasti nämä karvaturrit saavat hyvän uuden kodin!
M: Pari lagottoa ja brasilianterrieri
- Emine
- Kriisissä
- Viestit: 832
- Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 8:04 am
- Paikkakunta: Helsinki
-
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1963
- Liittynyt: Ma Kesä 16, 2008 1:50 pm
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: M: Pari lagottoa ja brasilianterrieri
Ihan ooteenä, mut tuli vaan mieleen, että Lottahan oli mulla joskus kisautuksessa :D
Gendarme's|vDL|YVNL
Vuoden 2011 Liitonpitäjä
Nyt on Muumilaaksossa asiat sen verran sekaisin, että paluu tapahtuu tässä kevään aikana, kun normaali järjestys on palautettu.
Taukoilee välillä ties minkä syyn takia, back in bisnes pääasiassa kuitenkin.
Vuoden 2011 Liitonpitäjä
Nyt on Muumilaaksossa asiat sen verran sekaisin, että paluu tapahtuu tässä kevään aikana, kun normaali järjestys on palautettu.
Taukoilee välillä ties minkä syyn takia, back in bisnes pääasiassa kuitenkin.