Sivu 1/4

Amerikan Voittaja 2009 / TUOMAREITA?

Lähetetty: Su Syys 06, 2009 8:16 pm
Kirjoittaja Samantha
Monen monta tuomaria olisi vielä haussa! Sivuilta löytyy tämänhetkinen tuomarointitilanne ihan ajantasalla. Mikäli sinulla on edes pieni hetki aikaa, olisitko ystävällinen ja tuomaroisit vaikka yhdenkin luokan? Tämäkin auttaa näyttelyiden viemisessä loppuun todella paljon! (Tuloksia ja ilmoituksia tuomaroinneista voi ilmoitella yv:llä tai mailiin, innokkuutta tuomaroimaan voi toki ilmaista tässä allakin).

Nyt kaikki osallistumaan kansainvälisiin koiranäyttelyihin, jotka teille tarjoaa Amerikan virtuaalinäyttelyliitto.

Sain kipinän Amerikan Voittajan järjestämiseen nähtyäni Katin järkkäävän Suomen Voittajaa paraikaa. Koska minulla on menossa myös toinen suuri näyttely (Westminster Kennel Club Dog Show 2009), en lupaa, että osallistujia tähän myöhemmin järjestettyyn näyttelyyn tulee näkymään sivuilla kovinkaan nopeasti. Vastaan kuitenkin - kuten toisenkin näyttelyn kanssa - jokaiseen osallistumisviestiin ja kerron, ovatko koirasi mukana vai missä sattuu mättämään, eli mitä pitää korjata. En myöskään lupaa lisätä näyttelyjä edes muistioon vielä vähään aikaan, tämä riippuu täysin siitä, millaiseen tahtiin tuohon toiseen näyttelyyn satelee vielä osallistujia :)

Tervetuloa virtuaaliseen Amerikan Voittajanäyttelyyn vuosimallia 2009! Jokavuotinen Amerikan voittajanäyttely kerää yhteen koiraihmisiä mukavassa meiningissä. Näyttely käydään Madison Square Gardenilla toivottavasti hyvässä säässä. Jaossa ovat tuttuun tapaan niin CACIBit kuin myös erilaiset arvokkaat tittelit: ROP- ja VSP-koirille vAMV-09 sekä myös ROP- ja VSP-junioreille vjAMV-09. Kannattaa siis osallistua ja tulla pokkaamaan parhaat palkinnot omaan kenneliin kotiinviemisiksi!

Näyttelyt järjestetään AM VNL:n alaisina
Näyttelypäivä: 12. marraskuuta 2009
Viimeinen osallistumispäivä: 21. syyskuuta 2009 klo. 21:00
Näyttely on kansainvälinen ja avoinna kaikille roduille, mukana kaikki luokat

OLETKO VAPAAEHTOINEN TUOMAROIMAAN? Ilmoittauduthan osoitteeseen amerikanvoittaja@gmail.com / tai tähän viestiketjuun.

UUTTA! UUTTA! UUTTA!
Nyt jokainen halukas, tai ainakin lähes jokainen, voi mainostaa Amerikan Voittajanäyttelyn 2009 sivuilla omaa kenneliään! Jaossa on kolme bannerillista mainospaikkaa ja yhteensä kymmenen tekstilinkkipaikkaa. Ohjeet mainostuspaikan hakemiseen omalle kennelillesi löytyvät Amerikan voittajanäyttelyn sivuilta. Kaikki ahkerasti siis laittamaan postia minullepäin, ilmaista mainosta luvassa!

Osallistumisohjeet löytyvät sivuilta.
TERVETULOA!

Re: Amerikan Voittaja 2009 (mainosta kenneliäsi!)

Lähetetty: To Syys 10, 2009 7:46 pm
Kirjoittaja Samantha
Olipas tipahtanut nopeasti, mutta nyt taas nostoa kaikkien nähtäville :)

Re: Amerikan Voittaja 2009 (mainosta kenneliäsi!)

Lähetetty: Pe Syys 11, 2009 11:59 am
Kirjoittaja Mimmu
mulle voisit laittaa koko FCI8, paitsi amerikancockerspanieleita, kultaisianoutajia ja sileäkarvaisia noutajia :)

Re: Amerikan Voittaja 2009 (mainosta kenneliäsi!)

Lähetetty: Pe Syys 11, 2009 2:55 pm
Kirjoittaja Samantha
Mimmu, kiitos! :) <3

Re: Amerikan Voittaja 2009 (mainosta kenneliäsi!)

Lähetetty: La Syys 12, 2009 4:21 pm
Kirjoittaja mio
mä voisin ottaa vaikkapa kelpiet, australianpaimenkoirat, schipperket ja bordercolliet. :---)

Re: Amerikan Voittaja 2009 (mainosta kenneliäsi!)

Lähetetty: La Syys 12, 2009 7:12 pm
Kirjoittaja whokilledbambi
Onko osoitteesta whitetrashcircus [a] luukku .com tullut ilmoittautumisia?

Re: Amerikan Voittaja 2009 (mainosta kenneliäsi!)

Lähetetty: La Syys 12, 2009 10:09 pm
Kirjoittaja Samantha
Jigsaw kirjoitti:Onko osoitteesta whitetrashcircus [a] luukku .com tullut ilmoittautumisia?
Nyt en osaa sanoa - mailissa odottaa vähän päälle sata osallistumismailia. Käyn näiden kimppuun luultavasti huomenna, ja päivitän samalla kutsusivun, kannattaa tarkastaa sieltä sitten, ovatko omat koirat mukana :)

Re: Amerikan Voittaja 2009 (mainosta kenneliäsi!)

Lähetetty: Ke Syys 16, 2009 5:56 pm
Kirjoittaja Moonie
mulle voisi laittaa pomeranianit tuomaroitavaksi =)

Re: Amerikan Voittaja 2009 (mainosta kenneliäsi!)

Lähetetty: Pe Syys 18, 2009 11:42 pm
Kirjoittaja Samantha
Moonie, kiitos! :)

Re: Amerikan Voittaja 2009 (mainosta kenneliäsi!)

Lähetetty: La Syys 19, 2009 9:06 am
Kirjoittaja Eve
Viitsisitkö siirtää boksereissa Snip Snap Idefixin uroksiin ja Snip Snap Fool's Faten narttuihin.

/ pistin jo aikaisemmin sähköpostiin, mutta varmistin myös tätä kautta.

Re: Amerikan Voittaja 2009 (mainosta kenneliäsi!)

Lähetetty: Su Syys 20, 2009 1:12 pm
Kirjoittaja Samantha
Sähköpostiin nämä, en muista tätä kautta korjailla.

Re: Amerikan Voittaja 2009 / SAA TUOMAROIDA!

Lähetetty: Ma Syys 21, 2009 8:56 pm
Kirjoittaja Samantha
TUOMAROINNIN VOI ALOITTAA!

Päivitän kohta vielä tämän näyttelyn erikoistittelit etusivulle. Tuloksia jännätessä siis! :)

Myös vapaaehtoiset tuomarit voivat ilmoittautua! :)

Re: Amerikan Voittaja 2009 / SAA TUOMAROIDA!

Lähetetty: Ma Syys 21, 2009 8:57 pm
Kirjoittaja Janina
Samantha kiltti, mun osallistumiset ei näköjään oo tullu [janinaattori@gmail.com]? :/ Voisinko äkkiä laittaa ne vielä äkkiä?

Re: Amerikan Voittaja 2009 / SAA TUOMAROIDA!

Lähetetty: Ma Syys 21, 2009 9:03 pm
Kirjoittaja Samantha
Janina kirjoitti:Samantha kiltti, mun osallistumiset ei näköjään oo tullu [janinaattori@gmail.com]? :/ Voisinko äkkiä laittaa ne vielä äkkiä?
Voi ei :o Laita vaan! :) Liekö ollu mulla liian aktiivinen roskapostisuodatin tai joku vastaava. Mutta joo, laita tulemaan! :) Mulla on sulle hieman tuomarointiasiaakin, niin seurailehan sähköpostia - laitan sulle vastauspostia :)

Re: Amerikan Voittaja 2009 / SAA TUOMAROIDA!

Lähetetty: Ma Syys 21, 2009 9:08 pm
Kirjoittaja cocoa
Munkaan ysin osallistuminen ei ole nähtävästi mennyt perille?

vitoset on lisätty, mutta ysit ei :/ voinko siis vielä lähettää koirat kun niillä ei ole tuomaria vielä?