Aika on tullut...
Lähetetty: Ma Tammi 19, 2009 6:50 pm
Aloitin virtuaalikoirailun vuonna 2000. Toimin hetken hoitajana eräässä kennelissä, mutta pian tein oman expage-kennelin kaverini luona. Kasvatusrotu oli minulle selvä: bokseri, koska sellainen meillä kotonakin oli, ja sellaisen itsekin tahdoin. Kennelin nimeksi tuli Snip Snap-kenneli. Nimi oli hetken mielijohde, kun parempaakaan uniikkia nimeä en keksinyt. Ensimmäisten koirien joukossa oli oma koirani Alli, sekä muutama dog-o-mania nimiseltä sivustolta löytynyt koira. Kenneli oli puhdas hoitajakenneli, ei siihen aikaan oikein muuta tainnut ollakan. Jos oli, ne olivat minun tietoisuuteni ulkopuolella.
En muista, minä vuonna kenneli siirtyi geocitiesille, mutta kesällä 2001 syntyi kennelin ensimmäinen pentue. Se syntyi Allille, omalle IRL-koiralleni, jolla ei koskaan IRL teetettäisi pentuja sen sydämen sivuäänen vuoksi. Geocitiesille siirtymisen jälkeen tulivat myös kuvat: laittomasti kopioidut, tottakai. Mukaan kuvioihin astuivat myös rhodesiankoirat, kun sain norjasta ensimmäisen oman rhodesiankoirani. Löysin Suomen Vnl:n, ja se oli sitten menoa se. Pikkuhiljaa kennel kasvoi isommaksi ja hienommaksi (ja lailliseksi >P) ), ja olen ylpeä siitä, mihin olen sen saanut vietyä.
Vuonna 2001 perustin Virtuaalimaailman kennelliiton, joka ensin liikkui muutaman viikon nimellä Virtuaalisuomen kennelliitto, Vskl. Kennelliitto rekisteröi koiria, kenneleitä ja yhdistyksiä. Vähän myöhemmin perustettu vFCI:n koirarekisteri kasvoi suuremmaksi, joten luovutin kilpailevien rekisterien pidon, ja rekisteröin vain kenneleitä. Tilalle otin vuonna 2003 virtuaalisen maailmanvoittajanäyttelyn, ja seuraavana vuonna myös virtuaalisen euroopanvoittajanäyttelyn järjestämiset.
Vuonna 2005 perustin vSPKL:n, eli palveluskoiraliiton. Liitto, ja sen järjestämät BH-kokeet saivat tärkeämmän aseman, kuin koskaan olin osannut kuvitella.
Kenneleitä minulla on matkan varrella ollut useita. Snip Snap on aina ollut matkassa, sen rinnalle on noussut ja tuhoutunut useita kenneleitä. Ensimmäinen niistä opaskoirakoulu Furry Guide, joka ei koskaan noussut kunnolla. Kennel Shadyway's ja sen kiinanharjakoirat yhdessä. Kennel Suomineidon, ja suomalaiset rodut, kunnioituksesta hienoja rotujamme kohtaan, vaikkei yksikään niistä ollut minulle sopiva IRL. Kennel Black Heart, Furry Guiden seuraaja, joka kasvatti noutajia ja cockerspanieleita. Kennel Dragonfly's, sen ravurit ja villakoirat. Slavny's ja mustaterrierit yhdessä Hetan kanssa. Kennel D'Arlequin, ja sen sekalainen sakki koiria: enimmäkseen kuitenkin noutajia ja villakoiria.
Ajatukseni virtuaalikoirailusta, ja siitä miten asiat pitää tehdä, ovat muuttuneet radikaalisti vuosien saatossa. Paljon olen oppinut kantapään kautta, joitain ongelmia olen pyrkinyt ennustamaan ja onnistunut ne välttämään. Opin omavaraiseksi koirieni kanssa, koska rotuni ovat aina olleet sellaisia, missä ulkopuoliseen apuun ei voi luottaa. Olen vaalinut linjaani niin, että välillä olen miettinyt, että olenko jopa liioitellut. Mutta voin myöntää olevani ylpeä siitä, mitä minulla on ja on ollut boksereiden ja rhodesiankoirien kanssa.
Muutettuani 1,5 vuotta sitten ulkomaille, kennelit jäivät väkisin tauolle, joka venyi suunniteltua pidemmäksi. En koskaan aikonut lopettaa siihen, ja jokin aika sitten sain vihdoin itseäni niskasta kiinni, ja nostin taas sen tärkeimmän kennelini pystyyn.
On vuosi 2009. Itse olen vanhentunut 9 vuotta, ja valitettavasti se alkaa näkyä. En enää jaksa olankohautuksella ohittaa sitä, kun Euroopanvoittajatittelit jaetaan koiran värityksen perusteella. En jaksa kilpailla sienestyksen kaltaisissa "hömppälajeissa". En jaksa innostua lajista, jonka koko viehätys on sen koulutuksen vaativuus. En jaksa ilmoittaa koiriani kisoihin, joista n. 50% käydään loppuun asti, ja 25% tuomaroidaan enemmän tai vähemmän huonosti. En jaksa olla koko sydämellä mukana virtuaalikoirailussa, koska sydämeni on jo sen ulkopuolella. Minulla on narttu, sen pennut, ja kohta kasvattajanimi. Minulla on koirankasvatuksen tosielämän haasteet käsissäni. 5 vuoden kuluttua, minulla on ammatti, se pienen tytön unelma-ammatti, jonka päätin saavuttaa samoihin aikoihin kuin aloitin virtuaalikoirailut. Tunnen, ettei minulla ole enää enempää annettavaa virtuaalikoirille.
Siksi on aika kiitosten ja hyvästien.
Kiitos Nina, joka minut huoli hoitajaksi, ja esitteli minulle virtuaalikoirailun. Kiitos, Anna, Sanna, "Nikita", Heta ja Nina, ystävyydestä virtuaalikoirailun ulkopuolelle asti. Kiitos Heidille erinomaisesta yhteistyökumppanuudesta ja ystävyydestä, vaikka tutustuimme jossain ihan muualla kuin virtuaalikoirien parissa. Kiitos kaikille kavereille ja yhteistyökumppaneille matkan varrella, jotka minulla on ollut ilo tuntea.
Kiitos tuomarit, jotka olette ymmärtäneet laadun päälle, ja palkinneet koiriani. Kiitos myös niille tuomareille, jotka ovat jättäneet koiriani palkitsematta, jos ne ovat sen ansainneet. Kiitos kisanpitäjät, ilman teitä ei olisi tuloksia ja menestystä. Kiitos kaikille kasvattien omistajille. Monet menestyneimmistä kasvateistani eivät ole olleen omistamiani. Kiitos kaikille, jotka ovat pitäneet lippuja korkealla.
Jätän virtuaalikehät nuoremmille, innokkaammille koiranystävillä. Toivon, että virtuaalikoirailu tuo teille yhtä paljon iloa, ja vähemmän harmaita hiuksia, kuin se on minulle tuonut. Toivon, että olen saanut anettua jotain virtuaalikoirille. Mikäli joku on kiinnostunut jatkamaan työtäni boksereiden tai rhodesiankoirien parissa, toivon henkilön ottavan minuun yhteyttä, jotta voin antaa hänelle edes osan siitä mitä minulla on. Kasvattajat saavat ottaa kasvattinsa takaisin, mutta muiden kasvatteja en aio myydä. Ne kuolevat kennelin mukana. Jatkan "virtuaalikoirailua" vain showdogissa ja tuomarin tehtävissä. Kaikki omien rotujeni, bokserin ja rhodesiankoiran, tuomarointipyynnöt tulen lämmöllä toivottamaan tervetulleiksi. En tiedä, kuinka kauan jatkan tuomarina.
Paluuni jonain päivänä ei ole mahdoton, mutta pidän sitä hyvin epätodennäköisenä. Lupaan silti teille, ettei minusta koskaan tule yksi niistä katkerista, lapsellisista kasvattajista, joiden puoli elämäntyötä on mahdollisimman monen virtuaaliharrastajan mielen pahoittaminen. Minun kennelini tulee aina olemaan virtuaalikoiramyönteinen.
IRL-riennoissa tavataan!
En muista, minä vuonna kenneli siirtyi geocitiesille, mutta kesällä 2001 syntyi kennelin ensimmäinen pentue. Se syntyi Allille, omalle IRL-koiralleni, jolla ei koskaan IRL teetettäisi pentuja sen sydämen sivuäänen vuoksi. Geocitiesille siirtymisen jälkeen tulivat myös kuvat: laittomasti kopioidut, tottakai. Mukaan kuvioihin astuivat myös rhodesiankoirat, kun sain norjasta ensimmäisen oman rhodesiankoirani. Löysin Suomen Vnl:n, ja se oli sitten menoa se. Pikkuhiljaa kennel kasvoi isommaksi ja hienommaksi (ja lailliseksi >P) ), ja olen ylpeä siitä, mihin olen sen saanut vietyä.
Vuonna 2001 perustin Virtuaalimaailman kennelliiton, joka ensin liikkui muutaman viikon nimellä Virtuaalisuomen kennelliitto, Vskl. Kennelliitto rekisteröi koiria, kenneleitä ja yhdistyksiä. Vähän myöhemmin perustettu vFCI:n koirarekisteri kasvoi suuremmaksi, joten luovutin kilpailevien rekisterien pidon, ja rekisteröin vain kenneleitä. Tilalle otin vuonna 2003 virtuaalisen maailmanvoittajanäyttelyn, ja seuraavana vuonna myös virtuaalisen euroopanvoittajanäyttelyn järjestämiset.
Vuonna 2005 perustin vSPKL:n, eli palveluskoiraliiton. Liitto, ja sen järjestämät BH-kokeet saivat tärkeämmän aseman, kuin koskaan olin osannut kuvitella.
Kenneleitä minulla on matkan varrella ollut useita. Snip Snap on aina ollut matkassa, sen rinnalle on noussut ja tuhoutunut useita kenneleitä. Ensimmäinen niistä opaskoirakoulu Furry Guide, joka ei koskaan noussut kunnolla. Kennel Shadyway's ja sen kiinanharjakoirat yhdessä. Kennel Suomineidon, ja suomalaiset rodut, kunnioituksesta hienoja rotujamme kohtaan, vaikkei yksikään niistä ollut minulle sopiva IRL. Kennel Black Heart, Furry Guiden seuraaja, joka kasvatti noutajia ja cockerspanieleita. Kennel Dragonfly's, sen ravurit ja villakoirat. Slavny's ja mustaterrierit yhdessä Hetan kanssa. Kennel D'Arlequin, ja sen sekalainen sakki koiria: enimmäkseen kuitenkin noutajia ja villakoiria.
Ajatukseni virtuaalikoirailusta, ja siitä miten asiat pitää tehdä, ovat muuttuneet radikaalisti vuosien saatossa. Paljon olen oppinut kantapään kautta, joitain ongelmia olen pyrkinyt ennustamaan ja onnistunut ne välttämään. Opin omavaraiseksi koirieni kanssa, koska rotuni ovat aina olleet sellaisia, missä ulkopuoliseen apuun ei voi luottaa. Olen vaalinut linjaani niin, että välillä olen miettinyt, että olenko jopa liioitellut. Mutta voin myöntää olevani ylpeä siitä, mitä minulla on ja on ollut boksereiden ja rhodesiankoirien kanssa.
Muutettuani 1,5 vuotta sitten ulkomaille, kennelit jäivät väkisin tauolle, joka venyi suunniteltua pidemmäksi. En koskaan aikonut lopettaa siihen, ja jokin aika sitten sain vihdoin itseäni niskasta kiinni, ja nostin taas sen tärkeimmän kennelini pystyyn.
On vuosi 2009. Itse olen vanhentunut 9 vuotta, ja valitettavasti se alkaa näkyä. En enää jaksa olankohautuksella ohittaa sitä, kun Euroopanvoittajatittelit jaetaan koiran värityksen perusteella. En jaksa kilpailla sienestyksen kaltaisissa "hömppälajeissa". En jaksa innostua lajista, jonka koko viehätys on sen koulutuksen vaativuus. En jaksa ilmoittaa koiriani kisoihin, joista n. 50% käydään loppuun asti, ja 25% tuomaroidaan enemmän tai vähemmän huonosti. En jaksa olla koko sydämellä mukana virtuaalikoirailussa, koska sydämeni on jo sen ulkopuolella. Minulla on narttu, sen pennut, ja kohta kasvattajanimi. Minulla on koirankasvatuksen tosielämän haasteet käsissäni. 5 vuoden kuluttua, minulla on ammatti, se pienen tytön unelma-ammatti, jonka päätin saavuttaa samoihin aikoihin kuin aloitin virtuaalikoirailut. Tunnen, ettei minulla ole enää enempää annettavaa virtuaalikoirille.
Siksi on aika kiitosten ja hyvästien.
Kiitos Nina, joka minut huoli hoitajaksi, ja esitteli minulle virtuaalikoirailun. Kiitos, Anna, Sanna, "Nikita", Heta ja Nina, ystävyydestä virtuaalikoirailun ulkopuolelle asti. Kiitos Heidille erinomaisesta yhteistyökumppanuudesta ja ystävyydestä, vaikka tutustuimme jossain ihan muualla kuin virtuaalikoirien parissa. Kiitos kaikille kavereille ja yhteistyökumppaneille matkan varrella, jotka minulla on ollut ilo tuntea.
Kiitos tuomarit, jotka olette ymmärtäneet laadun päälle, ja palkinneet koiriani. Kiitos myös niille tuomareille, jotka ovat jättäneet koiriani palkitsematta, jos ne ovat sen ansainneet. Kiitos kisanpitäjät, ilman teitä ei olisi tuloksia ja menestystä. Kiitos kaikille kasvattien omistajille. Monet menestyneimmistä kasvateistani eivät ole olleen omistamiani. Kiitos kaikille, jotka ovat pitäneet lippuja korkealla.
Jätän virtuaalikehät nuoremmille, innokkaammille koiranystävillä. Toivon, että virtuaalikoirailu tuo teille yhtä paljon iloa, ja vähemmän harmaita hiuksia, kuin se on minulle tuonut. Toivon, että olen saanut anettua jotain virtuaalikoirille. Mikäli joku on kiinnostunut jatkamaan työtäni boksereiden tai rhodesiankoirien parissa, toivon henkilön ottavan minuun yhteyttä, jotta voin antaa hänelle edes osan siitä mitä minulla on. Kasvattajat saavat ottaa kasvattinsa takaisin, mutta muiden kasvatteja en aio myydä. Ne kuolevat kennelin mukana. Jatkan "virtuaalikoirailua" vain showdogissa ja tuomarin tehtävissä. Kaikki omien rotujeni, bokserin ja rhodesiankoiran, tuomarointipyynnöt tulen lämmöllä toivottamaan tervetulleiksi. En tiedä, kuinka kauan jatkan tuomarina.
Paluuni jonain päivänä ei ole mahdoton, mutta pidän sitä hyvin epätodennäköisenä. Lupaan silti teille, ettei minusta koskaan tule yksi niistä katkerista, lapsellisista kasvattajista, joiden puoli elämäntyötä on mahdollisimman monen virtuaaliharrastajan mielen pahoittaminen. Minun kennelini tulee aina olemaan virtuaalikoiramyönteinen.
IRL-riennoissa tavataan!
