Sijoituskotia etsitään.
Lähetetty: Ma Huhti 09, 2012 10:11 am
Katsoin, että koirakantaan tarvittaisiin hieman uutta verta ja päätin pyytää muutamaa kasvattajaa (evm) pistämään koiran varaukseen, itselläni ei tosin ollut aikaa lähteä kiertelemään maata, joten eräs toinen nouti koirat Suomeen.
Koti jota näille koirille etsin, täytyisi olla aktiivinen. Toivon kisautusta tokossa, näyttelyissä (kuvien perusteella toki), agilityssa, paimennuksessa ja pk-lajeissa, joissa valkkarilla mieluusti jälki ja sakuilla suojelu. Valioituminen ainakin tokosta, paimennuksesta ja pk-lajista, agility ja näyttelyt plussaa. Voin itse hoitaa koirien näyttelyissä käymisen, jos sijoituskoti tarvitsee hieman edes helpotusta. Koiran tietoja on oikeus muuttaa sen verran, että ikä vastaa kuvia, väriä en edes mainitse, joten sen saa päättää itse, valkkarilla kuitenkin valkoinen (;
Kun koira on kisattu valmiiksi, otan sinuun yhteyttä ja kerron enemmän pentuesuunnitelmista. Olen suunnitellut, että jokaiselle koiralle yksi pentue eikä yhtään enempää. Tietysti sijoituskodin tarjoajalla on myös etuoikeus saada pentu täysin omiin nimiinsä tai sijoitukseen, joten hyödyt tästä myös itse (:
Saksanpaimenkoira, uros
s. 01.04.2010
Lonkat B/B, polvet ja kyynärät 0:0
Kasvattaja on Michael Rockawell, kennel 27 Days, Puola
Saksanpaimenkoira, narttu
s. 12.11.2011
Lonkat B/A, polvet ja kyynärät 0:0
Kasvattaja on Ashley Bellars, kennel Germany Fools, Norja
Valkoinenpaimenkoira, narttu
s. 14.02.2012
Lonkat A/A, polvet ja kyynärät 0:0
Kasvattaja on Caroline Fox, kennel Rumour, Englanti

- __________________________________________________________
Saksanpaimenkoira, uros
s. 01.04.2010
Lonkat B/B, polvet ja kyynärät 0:0
Kasvattaja on Michael Rockawell, kennel 27 Days, Puola
- i. Stand x e. Souls are Mine at Rockabog
- Erittäin energinen ja kunnianhimoinen uros. Luonteeltaan ja rakenteeltaan erittäin hyvä harrastuskoira, tavoitteelliseen harrastamiseen. Osaa olla jämäkkä, mutta kyllä omistajan pitää omata vähän huumorintajua tätä herraa katsellessa. Jos ei saa tarpeeksi aktiviteettia, keksii sitä kyllä itse esim. riehumalla tai itsekseen palloa pomputtelemalla, ei ole vielä ainakaan missään vaiheessa ruvennut paikkoja hajottamaan, jos tyllsyys iskee. Kasvattajalla urosta ollaan kutsuttu nimellä Sam, mutta oppii helposti uuden nimensä.
Uroksen vanhemmat ovat pärjänneet hyvin suojelussa, sekä jäljessä. Emä on saavuttanut muotovalionarvon Puolassa ja Virossa, mutta isällä näyttelyt on jäänyt vähemmälle, mutta EH-ERI on normaali laatumaininta. Samin sisarukset ovat tähän mennessä pärjänneet jokainen hyvin suojelussa, sekä näyttelyissä, muutama on saanut sijoituksia tokossa.
- *****
Saksanpaimenkoira, narttu
s. 12.11.2011
Lonkat B/A, polvet ja kyynärät 0:0
Kasvattaja on Ashley Bellars, kennel Germany Fools, Norja
- i. Do Action Easy Love x e. Mrs. Nice Guy of Our Planet
- Laraksi kutsuttu narttu on erittäin rauhallinen ja korkean motivaation omaava koira. Vaikka sillä ei ole vielä yhtäkään sijoitusta mistään lajista, se on kotimaassaan testattu suojeluun sopivaksi. Sillä on vahva halu työskennellä ohjaajansa kanssa, sekä olla mukana tilanteissa jossa se saa oikeasti tehdä jotakin. Lara on erittäin sosiaalinen niin ihmisiä, kuin koiriakin kohtaan, eikä se haasta riitaa. Toki se osaa puolustautua, jos tarvis on, mutta turhaan se ei hammastaan vilauta.
Nartun vanhemmat ovat menestyneet niin näytössä, kuin käytössäkin. Kummatkin ovat Norjan muotovalioita ja käyttövalioita suojelusta, isä on myöskin tokovalio ja emältä puuttuu kaksi erikoisvoittajaluokan ykkös tulosta. Yksi sisaruksista on pärjännyt suhteellisen hyvin agilityssa ja kilpaileekin jo maxi kolmosissa. Muut sisarukset on testattu suojelussa ja ovat varmasti tulevaisuudessa kilpailemassa tavoitteellisesti kyseisessä lajissa.
- *****
Valkoinenpaimenkoira, narttu
s. 14.02.2012
Lonkat A/A, polvet ja kyynärät 0:0
Kasvattaja on Caroline Fox, kennel Rumour, Englanti
- i. It's Fifty 'n Fifty x e. 11 Seconds After Change
- Kauniin valkoinen narttu on perusluonteeltaan pirteä ja erittäin kiintynyt omistajaansa. Bea on yhden ihmisen koira, eikä oikein tahtoisi uskoa muita, lauman ulkopuolisia henkilöitä. Näyttelyissä narttu esiintyy kuitenkin hyvin vieraankin handlerin kanssa, jos tämä osaa hommansa, mutta esim tokossa tämä ei ota käskyjä kuuleviin korviin. Tämän neidon kuulo on erittäin valikoiva, mutta sen voi pistää iän piikkiin ja se on varmasti pois koulutettavissa. Asiasta on tehtävä vaan hauskaa ja mielenkiintoista, jotta Bea saa jutun jujusta kiinni.
Bean kummatkin vanhemmat ovat pärjänneet erittäin hyvin agilityssa ja ovatkin valioituneet tästä. Isä on pärjännyt jäljellä ja emä tokossa, sekä näyttelyissä kummatkin. Molemmat vanhemmat ovat Suomen ja Viron muotovalioita. Bealla on vain yksi sisarus, joka harrastaa tokoa ihan leikkimielisesti, vaikka kykyjä olisikin virallisiinkin kisoihin asti.