Sivu 1/1

M: Portugalinpodengo narttu kuvilla -MYYTY-

Lähetetty: To Heinä 24, 2008 4:09 pm
Kirjoittaja Jusku
Kennel Shadow'siin palautui äkillisesti 2 kasvattia ja otin hoiviini tollerin ja perhoskoiran joten lyhyessä ajassa koiramääräni kasvoi neljällä. Kasvatit pidän toistaiseksi, mutta annan sijoitukseen tai ihan omistukseen kaksi loistavaa pientä harrastuskoiraa. Koirilla ei ole kisattu juuri lainkaan, joten aika pohjalta pitäisi aloittaa. Portugalinpodengoilla voi harrastaa Näyttelyissä, Agilityssä, tokossa, flyballissa, frisbeessä, koiratanssissa ja maastoesteissä (ehkäpä luolakoirakokeissakin!), joten lajeja on taatusti kaikkien makuun!

n. Lounatuulen Luna-Lou on 4-vuotias Pieni Lyhytkarvainen Portugalinpodengo, jolla on paljon potentiaalia mihin vain. Suhteellisen leppoisana koirana Luna on hyvä kotikoira ja samalla kisakenttien hirmu. Luna kaipailisi jonkin verran kisaavaa kotia, jossa se saisi viimein aloitettua kisaamisen. Luna on saanut näyttelyistä lähinnä EH:ta.
-Sijoituksen ehdot: BH, jossain lajissa Valio (ei aikarajaa). Lunalla teetettäisiin 1 pentue jossain vaiheessa. Myyty: Repo

n. Kartanomäen Kaunis Roosa on myös 4-vuotias Pieni Lyhytkarvainen Portugalinpodengo, jolla on paljon potentiaalia lajiin kuin lajiin. Roosa on Vähään tyytyväinen koira joka nautiskelee elämästään. Roosa kaipailisi mahdollisimman paljon kisaavaa kotia, jossa sekin saisi aloitettua kisaamisen. Roosa on saanyt näyttelyistä lähinnä EH:ta.
Jos haluat että koira tulee sijoitukseen, niin ehdot tässä:
-Sijoituksen ehdot: BH, jossain lajissa Valio (ei aikarajaa). Roosalla teetettäisiin 1-2 pentuetta jossain vaiheessa. Myyty: Maphe


Kodin ei siis tarvitse olla kovin kisaava, kunhan jotain aktiivisuutta olisi. Koirilla on ETUOIKEUS osallistua kaikkiin lajeihin Shadow'sin tulevassa kisaputkessa!

Re: M: Sijoitukseen 2 Portugalinpodengo (FCI 5) narttua kuvilla

Lähetetty: To Heinä 24, 2008 9:37 pm
Kirjoittaja Kaisu
miten ku mä kisaan tuolla Lunalla. jatkanko mä vai miten?
eli Luna on ilmoitettu vN-, vSWE-, vLT-, vCAN- vMVW-08 -näyttelyihin + KV
;D

Re: M: Sijoitukseen 2 Portugalinpodengo (FCI 5) narttua kuvilla

Lähetetty: Pe Heinä 25, 2008 1:19 pm
Kirjoittaja Jusku
Hienoa että jo nyt olet saanut sen mukaan kisoihin. Lunaa sinun ei tarvitse enempää kisata ja palkan voin jo siitä antaa (: Hukkaa ja Suukkoa kun kisailet näyttelyissä, niin se riittää loistavasti ^^ Paljonkos haluaisit nuista muutamasta kisasta?

Re: M: Sijoitukseen 2 Portugalinpodengo (FCI 5) narttua kuvilla

Lähetetty: Pe Heinä 25, 2008 3:09 pm
Kirjoittaja Tuohimopsi
.

Re: M: Sijoitukseen 2 Portugalinpodengo (FCI 5) narttua kuvilla

Lähetetty: Pe Heinä 25, 2008 3:42 pm
Kirjoittaja Jusku
Kuulostaa hyvältä, Luna voi ehdottomasti lähteä sinulle (: Laittele vain välillä kuulumisia ^^ Sivut 2 viikon sisällä (:

Re: M: Sijoitukseen Portugalinpodengo (FCI 5) narttu kuvilla

Lähetetty: Ma Heinä 28, 2008 2:40 pm
Kirjoittaja Tuohimopsi
.

Re: M: Sijoitukseen Portugalinpodengo (FCI 5) narttu kuvilla

Lähetetty: Ma Heinä 28, 2008 5:04 pm
Kirjoittaja Jusku
Kiitoksia sivuista (: Mutta yksi seikka kuitenkin pitäisi korjata: Lunan Emän nimi on Lounatuulen Kauno-Kainen, ei Lounatuulen Kauno-Kainokainen ^^

Empä ole tosiaan saanut skannattua, kun en sellaista omista, eikä satu mukaan jos käyn välillä vanhempien luona... Koetan kuitenkin saada skannattua pian, mikäli muistan ottaa kuvat mukaan.

Re: M: Portugalinpodengo narttu kuvilla, lopetusuhka

Lähetetty: Pe Elo 08, 2008 4:29 pm
Kirjoittaja Jusku
Joku kyllä varmasti haluaa itselleen suloisen kainaloon sopivan koiruuden, kun ehdotkaan ei ole pahat jos sijoitukseen ottaa ja hyvälaatuisia kuvia tulee mukaan? (: Kuvia VOI vaihtaa, vaihtoehtoja on vaikka muille jakaa!

Uppia

Re: M: Portugalinpodengo narttu kuvilla, lopetusuhka

Lähetetty: Ke Elo 13, 2008 6:08 pm
Kirjoittaja Jusku
up1

Re: M: Portugalinpodengo narttu kuvilla, lopetusuhka

Lähetetty: To Elo 14, 2008 6:40 pm
Kirjoittaja Maphe
Olisin kiinnostunut hyvinkin paljon toisesta pikku koirasta mittelini kaveriksi. Podengo on tuttu rotu kaikin puolin, ja Roosan kuvissa oleva koira on myös IRL-maailmasta tuttu. (Enitenhän olisin ollut kiinnostunut Tuonelan Pikku-Hukasta, mutta siitä et ole valitettavasti luopumassa, sen kuvissa meinaan esiintyy kaverini koiran isä :>) Mutta siis, Roosasta olisin kiinnostunut, sillä se vaikuttaa upealta koiralta ja näyttää silmäänkin hyvältä, sijoitukseenkin voisin ottaa jos sitä haluat. Kisailen melko paljon, tai ainakin silloin kun kerkeän (Kisanäyttöä tässä)

-Maphe

Re: M: Portugalinpodengo narttu kuvilla, lopetusuhka

Lähetetty: To Elo 14, 2008 7:46 pm
Kirjoittaja Jusku
Kuulostaa kaikinpuolin täydelliseltä kodilta Roosalle, kun rodun tuntemusta on muutenkin (: Hukkaa en juu ole myymässä, sen verran komea ja lupaava poika se on, ja kisausta olen silläkin tehostamassa ^^ Sijoitus käy loistavasti, tuskin enempää kuin yhtä pentuetta olen teettämässä. Kisailulla ei ole kiirettä, omaa tahtiasi voit kisailla ja laittelet silloin tällöin kuulumisia niin se riittää (: Jos noin viikon sisällä saat sivut tehtyä, olisin kiitollinen. Hienoa että Roosa saa viimein kodin.

Re: M: Portugalinpodengo narttu kuvilla -MYYTY-

Lähetetty: Pe Elo 15, 2008 12:52 pm
Kirjoittaja Maphe
Joo, mulla menee varmaan pari päivää tehdä ne sivut. Voinko tuon luonteen pitää samana? (Copyt tietty näkyviin!) Kyllä se kisailu lähtee käyntiin melko nopeasti.

EDIT//

Sivut löytyvät nyt sitten täältä. Ja Roosa asustaa Kennel Anyonessa, mittelspitzin, australianpaimenkoiran ja belgianpaimenkoira groendaelin kanssa. :) Kisoihin ilmoittelemaan alan neitiä heti. :D

Re: M: Portugalinpodengo narttu kuvilla -MYYTY-

Lähetetty: La Elo 16, 2008 2:28 pm
Kirjoittaja Jusku
Juu luonteen voit pitää (: Kiitoksia sivuista kun näinkin nopeasti sait ne tehtyä ^^