Aeris

Mainosta kenneliäsi, kotisivujasi, koirasi sivuja, itseäsi, mitävain
Spyro
Söi navetan kaksi nautaa
Viestit: 1000
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:01 pm
Paikkakunta: Kokkola

Aeris

Viesti Kirjoittaja Spyro »

Aeriksen uusi luuk. Yritin tavoitella jotain simppelin näköistä. Ensinnäkin saanen huomauttaa, että linkit eivät toimi kunnolla Mozillalla, sitä pahoittelen ja pyrin korjaamaan asian. Sitten toiseksi, ikääntymis sivua en ole vielä tehnyt, kun ei innosta, joten haukkujen ikääntymistä saatte pohtia nyt syvällä mielen sopukoissanne hetken aikaa, anteeksi siitäkin :>

Itse olen melko tyytyväinen, työtä ei ollut aivan mahdottomasti, mutta päivä tässä nyt kuitenkin meni ihan mukavasti. Viime yö meni ulkoasun grafiikoiden suunnittelussa ja aamulla sen koodailin nopsaan. Ja näin. Nyt kuitenkin itse asiaan. Aeris on siis toiminut pian puoli vuotta, ja on kasvattanut koko sen ajan saksanseisojien kaikkia karvamuunnoksia. Meiltä löytyy enemmänkin käyttö- kuin näyttöpuolen seisojia, mutta tälläkin hetkellä meillä on yksi seisoja, joka kilpailee myös näyttöpuolella. (melko hienoin tuloksin :'D)

Koirakantamme on ainakin vielä melko vähäinen, (kolme kappaletta koiria) mutta ei anneta sen asian nyt vaivata, vai mitä. Ja niin, enpä tiedä mitä sitä enää kertoisin, kaikki tähdelliset asiat on varmaankin tullut jo sanottua. Linkkilistalle mahtuu kuitenkin nyt kaksi kenneliä, ja jos et sieltä vielä omaasi löydä, tai jotain on väärin sinun kennelisi kohdalla, niin nykäisepä hiasta.

// EDIT Etusivun linkit korjattu toimiviksi myös Mozillalla.
Marras
Kanada
Viestit: 1443
Liittynyt: Ke Kesä 11, 2008 10:56 pm
Paikkakunta: TKU

Re: Aeris - saksanseisojia

Viesti Kirjoittaja Marras »

Oon ehkä monimutkainen ihminen, mutta koko virtuaalikenneli viittaa FFVII:n! ;D Nimi Aeris, joka on yksi päähenkilöistä ko. pelistä, seiska kuten pelin numeron mukaan ja sitten vielä lucky sevens.. Onkohan vaan kummaa yhteensattumaa?
Spyro
Söi navetan kaksi nautaa
Viestit: 1000
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:01 pm
Paikkakunta: Kokkola

Re: Aeris - saksanseisojia

Viesti Kirjoittaja Spyro »

^ Joo, pelkkää yhteensattumaa :D En ole koskaan ko. peliä pelannut, ehkä joskus olen kuullut, mutta tietoisesti nuo Aerikset sun muut eivät ole kuitenkaan tästä pelistä otettuja.
suiva
Nakkisotilas
Viestit: 287
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 8:01 am
Paikkakunta: Oulu

Re: Aeris - saksanseisojia

Viesti Kirjoittaja suiva »

Pikapika. Tosi nätti ulkoasu! Asettelu on kiva, tekstejä on sopivan paljon. Kuva ei ehkä paras mahdollinen, kun koira katsoo poispäin. Koirien sivut myös tosi hienot, olet ahkerasti kirjoitellut tekstejä. Sivujen eteen on nähty paljon vaivaa, tekstejä on mukava lukea.

Linkeissä taitaa olla jotain häikkää melkein joka sivulla, tsekkaappa nuo esittely ja kasvatuslinkit.
Spyro
Söi navetan kaksi nautaa
Viestit: 1000
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:01 pm
Paikkakunta: Kokkola

Re: Aeris - saksanseisojia

Viesti Kirjoittaja Spyro »

^ Kiitoksia kehuista :> Tosiaan, olen sivujen eteen nähnyt paljon vaivaa, etenkin koirien sivut ovat tuottaneet tuskaa. Mutta, mutta... linkkien toimimattomuus tiedossa, ja tokihan tuohon voi nopeasti jonkun uuden kuvan etsiä, ja kokeilla josko näyttäisi paremmalta. Me kiitämme.
Spyro
Söi navetan kaksi nautaa
Viestit: 1000
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:01 pm
Paikkakunta: Kokkola

Re: Aeris - saksanseisojia

Viesti Kirjoittaja Spyro »

Me noustaan.

// EDIT Ongelmia esittelysivun linkkien kanssa.
Vastaa Viestiin