Virtuaalikoirat?
-
Scorpia
- Alkupalat
- Viestit: 84
- Liittynyt: Pe Touko 22, 2009 1:13 pm
- Viesti:
Virtuaalikoirat?
Heip!
Pidemmän aikaa olen virtuaalikoirailua sivusta seurannut ja kovasti kiinnostaisi omakin bittikoira. Pyörin aktiivisesti virtuaalihevosten parissa, mutta kuitenkin koirat tuntuvat olevan aivan oma juttunsa - kuten ne ovatkin, vaikka periaate on kovin sama.
Kaipaisin siis perusteellista valaistusta koirailun harrastamisesta - miten kisaatte, onko teillä joku oma liitto? Mitkä rodut ihmisiä kiinnostavat, merkittävimmät kasvattajat ja henkilöt? Mitä te tällä tavoittelette; nimeä, palkintoja, määrää vai laatua? Siinäpä teille isoja kysymyksiä ja minä kaipaan vähintään yhtä isoja vastauksia. :)
IRL olen koiraihmisiä ja berniläisen omistankin, mutta koirakasvattajaksi minusta tuskin ihan heti on. Hankitaanko koirapuolella "yksityisiä"?
Scorpia kiittää :)

Joana
- Floodari
- Viestit: 3139
- Liittynyt: Ke Syys 03, 2008 8:51 pm
Re: Virtuaalikoirat?
http://virtuaalikoirat.net/ löytyvät kaikki kilpailuliitot sääntöineen. Yleensähän täällä tavoitellaan koirille hyviä tuloksia, ja sitä kautta tietysti sitä laatuakin. Parhaillaan yleisimpiin lukeutuvat colliet, bordercolliet, samojedinkoirat, suomenlapinkoirat, belgianpaimenkoirat, siperianhuskyt ja shetlanninlammaskoirat ainakin etupäässä (KV näyttelyiden osallistujia katsomalla saa kunkin rodun määrästä aika hyvän kuvan). Kyllä koirapuolellakin on yksityisiä.
Crazy is just a word people invented to keep the extra-interesting people down.
-
Kristel
- Epätoivoinen katse
- Viestit: 447
- Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 4:31 pm
- Viesti:
Re: Virtuaalikoirat?
Tottakai voi omistaa yksityisiä koiria ja kisata sitten niillä. Ei mitään virtuaalikenneliä ole pakko omata ;)
Suosituimpia rotuja virtuaalimaailmassa on mm: Saksanpaimenkoirat, colliet, sheltit, bordercolliet, huskyt, novascotiannoutajat, kulaisetnoutajat, labbikset... jne..

Virtuaalikennel Suklaanapin on lopettanut toimintansa.
-
Ciel
- Vuohenruokaa
- Viestit: 1924
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 12:24 pm
- Paikkakunta: Pyhäranta
Re: Virtuaalikoirat?
Hei ja tervetuloa virtuaalikoirailemaan! :D Tämä on oikein mukava harrastus kuhan tästä pääsee perille.
Ihan ensimmäiseksi, suosittelen, että käyt http://virtuaalikoirat.net -sivustolla, joka on tavallaan virtuaalisen koiramaailman kattojärjestö. Sieltä löytyy kattavasti tietoa ja jäsenliitot- ja yhdistykset-kohdasta löytyvät virtuaaliset liitot, jonka alaisia viralliset kisat ovat. Jokaisen liiton sivulta taas löytyy tietoa kyseisestä lajista, sieltä voi mennä opettelemaan lajien sääntöjä :) Jos tulee epäselvyyksiä tai vastaava, tällä foorumilla voi aina kysyä, sillä moni mielellään auttaa uusia harrastajia. Menisi hirveästi aikaa selittää v-koirien kisaussysteemi tarkkaan, koska joissain lajeissa se saattaa olla aika monitmutkainenkin, mutta kuten sanoin, lajiliittojen sivustoilla on selvästi selitetty säännöt ja valionarvoihin oikeuttavat tulokset ym. V-koirapuolella on monipuolisesti eri lajeja tarjolla eri roduille - kaikki rodut eivät välttämättä voi kilpailla kaikissa lajeissa, mutta tällaisia "rajoitettuja" lajeja on vain muutama. Eri lajien kilpailusääntöjen oppiminen saattaa viedä aikaa, mutta kyllä se on sitten palkitsevaa kun oma koira saa tuloksia. Joidenkin lajien (agility, toko, pk-lajitkin) luokat täyttyvät hirmu nopeasti, joten täytyy välillä olla nopea päästäkseen mukaan.
Suosituimmista roduista. Täällä näkee aika paljon FCI 1-ryhmän rotujen kasvattajia, mutta esimerkiksi FCI 5-ryhmän rekikoiradutkin ovat aika suosittuja. Vinttikoiriakin on alkanut lähiaikoina löytymään enemmän. Kumminkin jokaisella on yleensä se oma rotunsa ja halutessasi sinäkin voit alkaa kasvattamaan vaikka sellaista rotua, jota ei ole vielä yhtään virtuaalimaailmassa. Luulisin, että ihmisiä kiinnostaisi kun tulisi hieman harvinaisempia rotujakin esille.
Jokaisella on myös omat tavoitteensa täällä. Useimmat tietenkin toivovat, että koirat saisivat paljon tuloksia ja kennel muistettaisiin. Porukka ottaa useimmiten pennunkin pentueesta, jossa vanhemmat ovat menestyneet ja omaavat pitkän meriittirimpsun nimensä edessä. Merkittävät tulokset ovat aika isossa roolissa täällä, osa ei edes merkitse koirien kilpailukalentereihin niitä tuloksia, jotka eivät auta matkalla valionarvoa kohti, vaan pelkästään juuri ne merkittävät tulokset, koulutustunnukset, SERT:it, jne.
Pentueista vielä sen verran, että jotkut ovat erittäin tiukkoja ostajien suhteen ja saattavat vaatia kisautusnäyttöä ennen kuin vakuuttuvat, mutta uusillekin annetaan pentuja kyllä jos tulokas osaa kirjoittaa fiksua tekstiä ja vakuuttaa kasvattajan sanoillaan. Tietysti niitä löyhiäkin kasvattajia löytyy, jotka mielellään antavat pennun uudellekin harrastajalle eivätkä vaadi sitä kisautusnäyttöä niinkään.
Yksityisetkin ovat ihan yleisiä, mutta ei kennelin perustaminenkaan välttämättä tarkoita sitä, että niitä pentueita olisi pakko teettää :)
Mutta kannattaa lukea tämä sivu, tutustua liittoihin ja kysellä kokeneemmilta jos on kysyttävää :)
Toivottavasti sinun urasi virtuaalikoiramaailmassa lähtee hyvin käyntiin!
(tuli vähän epäselvä viesti, mutta :DD)

hello, the end is near
hello, we're still standing here
hello, we're still standing here
-
Scorpia
- Alkupalat
- Viestit: 84
- Liittynyt: Pe Touko 22, 2009 1:13 pm
- Viesti:
Re: Virtuaalikoirat?
Kiitos kaikille vastauksista, tutustun tuohon sivustoon. :) Tosiaan olisi mukava aloittaa vain yhdellä koiralla, ei mulla riitä domainille ees tila millekkään kennelille kun talli ja kuvagalleria vie kaiken tilan. Onko teillä kellään pentuja myynnissä?
-
Pilvi
- Analysaattori
- Viestit: 2951
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 3:36 pm
Re: Virtuaalikoirat?
Tällä samaisella foorumilla on tuolla alempana osiot ostetaan/myydään sekä pentueet. Sieltä kannattaa tutkia, minkä rotuisia koiria on kaupan ja minkälaisia pentueita on tulossa. Rotuja on laidasta laitaan, joten löydät varmasti omanlaisesi koiran sieltä.

-
Joana
- Floodari
- Viestit: 3139
- Liittynyt: Ke Syys 03, 2008 8:51 pm
Re: Virtuaalikoirat?
Hmmh, no mulla nyt olis tarjolla irlanninterrieriä, bordercollieta ja catahoula leopard dogia
Kiinnostus ollut vähäistä niin jäänyt monta pentuetta kesälle.
Crazy is just a word people invented to keep the extra-interesting people down.
-
Scorpia
- Alkupalat
- Viestit: 84
- Liittynyt: Pe Touko 22, 2009 1:13 pm
- Viesti:
Re: Virtuaalikoirat?
Se berni taitaa olla nyt se ainoa oikea, kuitenkin kultaisennoutajan lisäksi ainoa rotu josta mitään tiedän. :)
http://karvaturrit.net/viewtopic.php?f= ... 53#p163653
http://karvaturrit.net/viewtopic.php?f= ... 53#p163653
-
Scorpia
- Alkupalat
- Viestit: 84
- Liittynyt: Pe Touko 22, 2009 1:13 pm
- Viesti:
Re: Virtuaalikoirat?
Mites muuten nää pentueet? Kaikki niihin liittyvät termit ovat mulle täyttä hepreaa... Niistäkin saa kertoa kaiken minkä tietää.
-
Lansu_
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5175
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 10:33 am
Re: Virtuaalikoirat?
Eipä noihin pentueisiin liity mitään erityisen vaikeasti sisäistettävää asiaa. :) Jokainen halukas saa teettää koiralleen pentuja silloin kun parhaaksi näkee. Erillistä kasvattajanimeä ei tähän tarvita, mutta lähes kaikilta sellainen kyllä löytyy. Monet kuitenkin arvostavat sitä, että virtuaalikoiralla on kilpailtu ja menestytty ennen pentueen teettämistä. Se mikä nähdään riittävänä menestyksenä riippuu ihmisestä: toisille riittää kilpaileminen ilman suurempaa menestystä kun taas toiset nimenomaan haluavat pentuja menestyneistä koirista, jotkut haluavat koirilta tuloksia muistakin lajeista näyttelyiden ohella jnejne.
En tiedä kuinka paljon ihmiset noin yleensä miettivät sitä mitkä koirat valitsevat vanhemmiksi, mutta ainakin sukusiitosta ja tiettyjen sukujen liikaa yleistymistä yritetään välttää. Uroksia ja narttujakin lainaillaan usein mielellään toisille kasvattajille, kunhan asioista vain sovitaan yhteisesti. Harvinaisempien rotujen kohdalla, johon bernikin taitaa kuulua, joutuu usein ottamaan toiseksi vanhemmaksi evm-koiran (ei virtuaalimaailmassa). Yleisempienkin rotujen kohdalla toki teetetään tällaisia pentueita, joissa toinen vanhemmista on evm ja saadaan siten uutta verta jalostukseen.
Pentuja kaupataan tosiaan tuolla Pilvin linkittämässä Pentueet-osiossa. Pentuetopikista löytyy yleensä kaikki tarvittava tieto vanhemmista, pentueen syntymäajankohdasta, varaajia koskevista ehdoista ja ohjeista yms. KPennuista kiinnostuneet ihmiset ilmoittautuvat yleensä myös näihin topikkeihin, mutta itse olen saanut yhteydenottoja myös yksityisviesteillä ja sähköpostilla. Pentua varatessa kerrotaan yleensä vähän omasta kennelistä / yksityisistä koirista, kisaamisesta ja ylipäätään virtuaalikoiraharrastuksesta sekä esitetään toivomuksia mm. mahdollisen pennun sukupuolesta ja nimestä. Kuten Ciel sanoikin niin eri ihmisillä on hyvinkin erilaiset ehdot kasvattiensa ottajille, joten niihin kannattaa tutustua huolella ja kysellä, jos asioita jää epäselväksi.
Kyselit myös tunnetuimmista kasvattajista. Jokaisen rodun parista löytyy tietenkin niitä pitkään oman rotunsa eteen töitä tehneitä kasvattajia, mutta en sanoisi että meillä on ketään aivan erityisesti muiden yläpuolelle arvostettua kenneliä.
Tervetuloa virtuaalikoirien pariin! Hienoa, jos päädyt harrastamaan berninpaimenkoiria, sillä itsekin kuulun FCI2-ryhmän rotujen harrastajiin ja olen yrittänyt peräänkuulutella lisää kakkosten harrastajia. :) Bernit eivät valitettavasti kuulu kasvatusrotuihini, mutta suurista "nallekarhuista" kiinnostuneena todettakoon että olen jonkin verran niitäkin seuraillut - lähinnä näyttelyissä. Bernikasvattajia ei juuri tällä hetkellä taida olla, joten olisit enemmän kuin tervetullut rodun elävöittäjä! Näyttelyiden avulla olen törmännyt seuraaviin bernikasvattajiin (en tosin tiedä ovatko nämäkään enää elossa): Noktaire, Chanté ja Zilverbear. Yksittäisiä bernejä löytyy muutamalta ihmiseltä mm. Helluvasta ja Rainvalleysta.
Näin piilomainostuksena todettakoon, että itse kasvatan FCI2-ryhmään kuuluvia landseereja ja newfoundlandinkoiria Meripelastajassa.

When the hurricanes came for me
I could finally crash again
And that's how I became the sea
I could finally crash again
And that's how I became the sea
-
Scorpia
- Alkupalat
- Viestit: 84
- Liittynyt: Pe Touko 22, 2009 1:13 pm
- Viesti:
Re: Virtuaalikoirat?
Entä minkämoisia sukuja täällä arvostetaan? Etenkin berninpaimenkoirien - pitkät ja vanhat linjat vai kelpaako uuden linjan 1-polvinen pentu kaupattavaksi?
-
Lansu_
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5175
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 10:33 am
Re: Virtuaalikoirat?
Ihan kaikenpituisista suvuista tulevat koirat käyvät kaupaksi. Hevospuolella olen huomannut ihan mielettömän pitkiä sukuja, mutta koirapuolella suvut ovat noin ylipäätään paljon lyhyempiä. Joistain suosituimmista roduista (esimerkiksi saksanpaimenkoira, australianpaimenkoira ja samojedinkoira) saattaa hivenen pidempiäkin löytyä, mutta en ole koskaan erityisen pitkäsukuiseen virtuaalikoiraan törmännyt.Scorpia kirjoitti:Entä minkämoisia sukuja täällä arvostetaan? Etenkin berninpaimenkoirien - pitkät ja vanhat linjat vai kelpaako uuden linjan 1-polvinen pentu kaupattavaksi?
Bernejä ei taida kovin pitkäsukuisia tällä hetkellä olla, sillä kanta on kovin pieni (ja luultavasti lähes aina ollutkin sellainen). Itse haluaisin saada omiin rotuihini pitkäsukuisia koiria, mutta toisaalta pidän tärkeämpänä rotujen elinvoimaista kantaa kuin sukujen pituuden tuijottelua. Uskoisin monen muunkin virtuaalikoiraharrastajan ajattelevan tällä tavoin.
When the hurricanes came for me
I could finally crash again
And that's how I became the sea
I could finally crash again
And that's how I became the sea
-
Scorpia
- Alkupalat
- Viestit: 84
- Liittynyt: Pe Touko 22, 2009 1:13 pm
- Viesti:
Re: Virtuaalikoirat?
Aivan... Aloin nimittäin miettimään josko toisin koirani itse.
-
Lansu_
- Höpsö veitikka
- Viestit: 5175
- Liittynyt: To Kesä 12, 2008 10:33 am
Re: Virtuaalikoirat?
Uskoakseni ihan hyvä vaihtoehto bernien kohdalla. :) Evm-sukuisia koiria tuodaan aika paljon ja tällaisten koirien pennut menevät kaupaksi ihan siinä missä suvullistenkin. Evm-koirien asemasta ja arvostuksesta on jonkin verran käyty keskusteluja, joissa on aina todettu sekä suvulliset että evm-koirat tärkeiksi - molemmista löytyy niin hyvät kuin huonot puolensa.Scorpia kirjoitti:Aivan... Aloin nimittäin miettimään josko toisin koirani itse.
When the hurricanes came for me
I could finally crash again
And that's how I became the sea
I could finally crash again
And that's how I became the sea